Siiranmäki 13.06.2004

Kivennapaseura järjesti Siiranmäellä 13.06.2004 juhlan Siiranmäen taistelujen muistoksi.

Juhlapuhe Prikaatikenraali Jouko Alasjärvi		Arvostetut sotiemme veteraanit, Kivennapa-seuran edustajat, arvoisat kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat. Päivälleen 60 vuotta sitten, 13.06.1944 klo 12.45 vihollistykistö aloitti ankaran tulivalmistelun Siiranmäen lohkolla. Jo aamuyöstä oli ollut alueella ensimmäinen taistelukosketus vihollisen taistelupartioihin. Ne torjuttiin ja väsyneet, pääasemasta viivyttäneet joukot saivat neljän vuorokauden yhtämittaisten taistelujen jälkeen tarpeellisen muutaman tunnin levon ennen kuin suurhyökkäys jatkui Siiranmäessä. Sotahistorioitsija, eversti Matti Koskimaa kuvaa kirjoissaan Tyrjän Rykmentti ja Murtajan tykistö havainnollisesti Siiranmäen tukikohtien valmiutta taistelujen alkaessa. Te Siiranmäen taistelujen veteraanit totesitte alueelle saapuessanne tilanteen vakavuuden. Siiranmäen alueen linnoittamista jatkettiin aivan viime hetkiin saakka. Lohkolla oli betonisia korsuja ja asepesäkkeitä selä piikkilanka- ja panssariesteitä. Asema oli kuitenkin keskeneräinen. Maanpäällisten, hirsivahvisteisten pesäkkeiden ympärillä ei ollut ehditty luoda maata. Yhdyshautoja puuttui, joten tukikohdat olivat erillisiä. Kaikissa tukikohdissa ei ollut edes miehistökorsuja. Panssariesteissä oli aukkoja. Pahinta kuitenkin oli, että puolustusasemasta puuttui syvyys ja sen etumaasto oli raivaamatta, mikä vaikeutti olennaisesti sekä jalkaväen että tykistön ja kranaatinheittimistön tulenkäyttöä. Näissä oloissa ja taisteluasemissa Taisteluosasto Ehrnrooth, jonka runkona oli monissa taisteluissa karaistunut Jalkaväkirykmentti 7, Tyrjän rykmentti, ja sitä tukeva vahva tykistö taistelivat komentajansa johdolla torjuntataistelun, joka kesti taukoamatta lähes neljä vuorokautta. Vastassa oli armeijakunta, joka oli moninkertainen miesmäärältään verrattuna puolustajaan ja jolla materiaalinen ylivoima. Siiranmäen taistelu päättyi molemminpuolisin suurin uhrauksin ehdottomaan torjuntavoittoon. Kenraalimajuri A. E. Martolan sanoja lainaten "Me panimme kovan kovaa vastaan, emmekä luopuneet asemistamme, ilman ylemmän komentajamme käskyä." Suomen Marsalkka Mannerheim totesi jatkosodan jälkeen: "Jos Siiranmäki olisi murtunut, olisi vihollisen murtokohta ulottunut Suomenlahdelta Keski-Kannakselle. Se olisi ollut niin leveä, että Itä-Karjalasta Kannakselle siirretyt reservit tuskin olisivat ehtineet tukkimaan niin suurta aukkoa". Tämä oli suuri tunnustus Siiranmäen taistelujen sankareille, jotka pitivät asemansa. Siiranmäen taistelu oli yksi tärkeimmistä taisteluista Suomen tulevaisuuden kannalta Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944. Taisteluosasto Ehrnroot torjui täällä kaikki ylivoimaisen vihollisen läpimurtoyritykset ja irtaantui Siiranmäestä vasta ylemmän johtoportaan käskystä saarrostuksen uhatessa 2. Divisioonan joukkoja. Siiranmäen loistava taistelu - puolustajan voitto - oli monen osatekijän summa. Se perustui johtamiseen edestä, nopeisiin vastaiskuihin, onnistuneeseen panssaritorjuntaan, keskitettyyn tykistön ja heittimistön tulenkäyttöön sekä valiotaistelijoista muodostettujen iskuryhmien tehokkaaseen taisteluun. Se oli ennen kaikkea taisteluhengen ja taistelutahdon voitto materiaalista. Siiranmäessä komentajat ja päälliköt johtivat joukkojaan edestä, jolloin heillä oli nopeasti ja jatkuvasti oikea kuva tilanteesta. Samalla he johtivat joukkojaan omalla esimerkillään. Erityisesti Adolf Ehrnroothin johtamismalli ja rohkea esimerkki kannusti alaisia ratkaiseviin tekoihin. Nopeat vastaiskut suunnattiin mahdollisuuksien mukaan vihollisen sivustoihin. Iskuryhmien suorittamat taisteluhautojen vyörytykset olivat erittäin tärkeitä. Panssaritorjunnan onnistumiseen vaikuttivat ratkaisevasti uudet panssarintorjuntaaseet, panssarikauhut ja panssarinyrkit. Niitä oli viimeinkin käytettävissä merkittävä määrä, ja miehiä oli ehditty kouluttaa aseiden käyttämiseen. Nyrkit ja kauhut lisäsivät olennaisesti luottamusta omiin aseisiin, mikä osaltaan kohotti kaikkien joukkojen taistelutahtoa. Siiranmäen joukkojen tukena oli Vammelsuun - Taipaleen aseman voimakkain tykistö, parhaimmillaan 10 patteristoa, yhteensä 120 kenttätykkiä. Ne hajoittivat useita kertoja vihollisen hyökkäykseen ryhmittyvät joukot jo ryhmitysalueilla aiheuttaen niille suuria tappioita. Tykistön ja heittimistön keskitetyllä tulella oli merkittävä osuus Siiranmäen puolustuksen pitävyyteen. Erityisesti tulee meidän muistaa jokaisen sotilaan, taistelijaparin, iskuryhmän, valiosotilaiden merkitys taistelun ratkaisemisessa. Perustellusti voidaan sanoa, että Siiranmäen puolustuksen pitävyys antoi Karjalan kannaksen joukoille vielä mahdollisuuden vetäytyä taistelukykyisinä Viipurin - Kuparsaaren - Taipaleen asemaan ja torjua siellä yhdessä Itä-Karjalasta siirrettyjen reservien kanssa vihollisen rynnistykset. Pitkä oli JR 7:n matka perustamisesta 11.6.1941 Savonlinnan alueelta Jatkosodan päättymiseen. Rykmentin runkona olivat Talvisodan ajalta ankariin taisteluihin Taipaleessa osallistuneet soturit. Rykmenttiä täydennettiin varusmiehistä muodostetuilla pataljoonilla. Monet olivat ne rajut taistelut, joihin rykmentti osallistui kolmen vuoden aikana ennen Siiranmäen rajuja taisteluja. Tutuiksi olivat tulleet Tyrjä, Lahdenpohja, Pölkinniemi, Vuoksenranta, Ohta, ja tulivat vielä Siiranmäen jälkeen Äyräpää ja Vuosalmi ennen kotiuttamista Ruokolahdella. Siiranmäen taistelu loi mahdollisuuden menestyä ja torjua ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset. Kolme torjuntavoittoa, Karjalan kannaksella Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmella sekä torjuntavoitto Laatokan koillispuolella Nietjärvellä ja voitto Ilomantsissa avasivat Suomelle tien raskaaseen, mutta kunnialliseen rauhaan säilyttäen isänmaamme itsenäisyyden. Se oli sotiemme tärkein päämäärä. Suomen kohtalo oli kesän kuluessa useita kertoja veitsen terällä, mutta päättäväisyydellä te sotiemme veteraanit takasitte meille itsenäisyyden ja vapauden. Suomi saavutti päämääränsä. Kun ensimmäisen maailmansodan pyörteiden jälkiseurauksena Eurooppaan muodostui yli kaksikymmentä itsenäistä, uutta valtiota, vain yksi näistä - Suomi - säilytti itsenäisyytensä myös II maailmansodan jälkeen. Vaikkakin Suomen tappiot ja menetykset olivat raskaat - suomalaisia oli menehtynyt 85000 (noin 3 % väkiluvusta) sodissa joko rintamalla tai kotiseudulle kohdistuneissa pommituksissa, hoitoa tarvitsevia sotainvalideja oli 60000 ja luovutetuilta alueilta oli tullut noin 450000 siirtolaista, joilla ei ollut kotia eikä toimeentuloa. Tappiot olivat kuitenkin merkittävästi pienemmät kuin taisteluitta itsenäisyydestään luopuneiden Baltian maiden tappiot samana ajanjaksona. Kiitos Siiranmäen taisteluihin osallistuneille sotaveteraaneille, lotille ja sotureille tämän päivän Suomesta. Tyrjän rykmentin veteraanit ovat komentajansa sanojen takana: "Suomi on hyvä maa, se on puolustamisen arvoinen". Eikä meidän tarvitse olla epätietoisia maamme puolustajista. Kivennapa-seuran aloitteesta juuri paljastettu muistomerkki on esimerkillinen tunnustus sotiemme veteraaneille. Me nuoremmat ikäluokat kunnioitamme tekojamme ja vaalimme aikaansaannoksianne. Muistomerkki kunnioittaa sekä suomalaisia että venäläisiä taistelijoita Siiranmäen ratkaisutaistelussa Siiranmäki 1944, Kunnia sankareille.