Kunnioitetut veteraanit, Hyvät kutsuvieraat, Arvoisa yleisö.
Olemme kokoontuneet tänne , entisen Kivennavan Siiranmäen
kylän tanhuville, paikalle jossa tasan kuusikymmentä vuotta sitten
osaltaan lyötiin arpaa Suomen itsenäisyydestä.
Tämän, neljän tien risteyksessä sijainnut
Siiranmäen kylä oli jatkosodan aikana osa silloista VT- puolustuslinjaa,
ehkä parhaiten varustettu mutta silti monelta osin keskeneräinen.
Alkaneen kesän vehreys peittyi vastustajan valtavaan tulimyrskyyn,
joka raastoi hajalle täällä viljellut ja vielä jäljellä
ollet rakennukset sekä puolustajien asemia.
Taistelun jyly kuului aina Mikkelin päämajaan saakka
kertoen taistelun ankaruudesta. Täällä puolustivat maineikas
Tyrjän rykmentti, JR 7 ja JR 49, johtajanaan everstiluut- nantti Adolf
Ehrnrooth. Lisäksi muita 2 Divisionasta irroitettuja osastoja. Neljä
päivää he kestivät, kunnes käskystä siirtyivät
vihollista viivyttäen seuraavaan puolustusasemaan.
Lopulliset ratkaisutaistelut käytiin myöhemmin muualla.
Silti tämä Siiranmäen taistelu oli meidän kivennapalaisten
mielestä osa sitä vuosisataista puolustustaistelua, jota Kivennapa
rajapitäjänä oli joutunut kokemaan, aikaisemmin Ruotsi- Suomen
ja Venäjän, myöhemmin itsenäisen Suomen ja Venäjän
välillä käydyissä sodissa. Kivennavan kohtalona on aina
ollut olla vainotien vartijana idän ja lännen välissä.
Sen vaurauden, minkä rauhan aikana Karjalassa oli kyetty rakentamaan,
sen käydyt sodat ovat tuhonneet. Silti usko paremmasta huomispäivästä
ja rakkaus kotiseutuun antoi heille voimaa aloittaa kaiken alusta.
Kuusikymmentä vuotta sitten Karjalan heimo joutui jättämää
rakkaat kotirannat ja sijoitttumaan uusille asuinsijoille, vieraille veräjille.
Silloin tarvittiin taas samaa sitkeyttä ja periksiantamattomuutta aloittaa
uusi elämä.
Tänään paljastettava muistomerkki on rakennettu
tätä kylää ympäröivistä panssarietekivistä.
Kertokoon muistomerkki kulkijalle täällä 60 vuotta käydystä
puolustustaistelusta. Kertokoon täällä asuneista ihmisistä
jotka viljelivät ja rakastivat tätä esi-isien heille jättämää
perintömaata, rauhatonta mutta rakasta synnyinseutua. Ihmisistä,
jotka jaksoivat uskoa Kaikkivaltiaan johdatukseen ja parempaan huomispäivään.
Ja ennen kaikkea kertokoon täällä Siiranmäellä
taistelleiden sotilaiden periksiantamattomuudesta ja uhrivalmiudesta. Heidän
ansiostaan voimme täällä tänään kokoontua,
heidän ansiostaan tänään täällä hulmuaa
Siniristilippu tasavertaisena isäntämaan lipun kanssa.
Hyvät Ystävät !
Kivennapaseuran puolesta toivotan teidät kaikki tervetulleiksi tähän
tilaisuuteen. Niin Isäntämaan edustajat kuin Suomen Valtiovallan
edustaja, Kaikki paikalla olijat mutta ennen kaikkea Te taistelujemme veteraanit.
Olkaa tervetulleita.
|