Äyrämöiset ja savakot

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

"Niinhän ne savakot ovat kuin vesapuut, joita kaikki tuulet tutjuttaa"

"Siin ajas ko äyrämöine laittaa tukkasa on savakko tehnt kaks kekkoo heinii."

"Kahta pitää kavahtaa: nälkäistä sutta ja äyrämöistä ämmää."

"Ennen mie ajasin valkial hevosel, enneko ottasin äyrämöisen akan."

"Sekaisin se on seurakunta, äyrämöiset on erikseen."

1900-luvulla äyrämöisten ja savakkojen väliset erot olivat hioutuneet miltei kokonaan pois niin Suomessa kuin Inkerissäkin. Vain murre-erot ovat säilyneet pitkään. Koska äyrämöissuvut ja savakkosuvut eivät olleet juurikaan sekoittuneet keskenään tämä tausta on kiinnostava sukututkimuksen kannalta. Etenkin talolliset pitivät huolen siitä, että jälkikasvu avioitui omalle "heimotaustalleen". Mitä siis olivat äyrämöiset ja savakot? Voijonmaan ja Kiurun artikkelit antavat perinpohjaisen selvityksen.

Väinö Voijonmaa: Äyrämöiset ja savakot

Karjalan kannaksen väestö on vanhastaan jakaantunut kahteen ryhmään, jotka on tunnettu äyrämöisten ja savakkojen nimillä. Useitten yhtäpitävien tiedonantojen mukaan menneen vuosisadan kolmannella neljänneksellä (1800- luvun loppu Huom!) olivat alueen läntisimmät seudut, Viipurin, Koiviston ja Uudenkirkon pitäjät, savakkojen asuttamia, itäisimmät pitäjät, Pyhäjärvi, Sakkula, Rautu, puhtaita äyrämöisalueita ja välille jäävät seudut, Muolaa, Valkjärvi ja Kivennapa, kummankinlaisen väestön hallussa. Lemmetyn tiedonannon mukaan vuodelta 1867 oli kumminkin Valkjärvellä ainoastaan yksi savakkokylä (Kosteela ja Rahkonen lukee myöskin jääskeläiset ja antrealaiset äyrämöisiin. Myöskin Inkerinmaalla tavataan savakoita ja äyrämöisiä.

Äyrämöisiä on nimensä perusteella pidetty yleensä entisen Äyräpään asukkaiden jälkeläisinä. Tätä mielipidettä tukevat myöskin historialliset seikat.

Mitä ensinnä Inkerinmaahan tulee, niin sen asukkaina mainitaan vanhimmissa historiallisissa tietolähteissä muita heimona, inkerikkoja, vatjalaisia, vaan ei äyrämöisiä eikä savakoita. Johannes Gezelius nuoremman verraten yksitykskohtaisessa Inkerinmaan väestönolojen esityksessä vuodelta 1684 ei myöskään mainita äyrämöisiä. Kun vatjalaiset antavat ainoastaan inkerikoille 'karjaisten' nimen, mutta kutsuvat äyrämöisiä ja savakoita 'laplakoiksi' saaden näiltä takaisin saman halveksivan kutsunimen, osoittanee sekin savakoiden ja äyrämöisten vierasperäisyyttä Inkerinmaalla. Todennäköisesti ovat Inkerinmaan savakkojen ja äyrämöisten esi-isät siirtyneet sinne vasta Ruotsin vallan aikana, pääasiallisesti 1600-luvulla ja varsinkin Kaarle X Kustaan sodan jälkeen, jolloin Inkerinmaalla tapahtui niin perinpohjaisia väestömuutoksia, että esim. Pähkinälinnan piiri sai melkein kokonaan uuden väestön Suomesta.

Eivät edes Käkisalmen Karjalan eteläosassa, Pyhäjärvellä, Sakkulassa ja Raudulla, äyrämöiset ole alkuperäisiä asukkaita. Näilläkin seuduilla on alkuperäinen kreikanuskoinen väestö monien suuret sotain aikana hävinnyt ja sijaan on etupäässä läheiseltä Äyräpään alueelta tullut suomalaista luterinuskoista väestöä (äyrämöisiä). Aluperäisen väestön jätteitä täällä ovat vain jotkut Raudussa elävät kreikanuskoiset suvut, joita on kutsuttu 'inkerikoiksi', sekä Sakkulan kreikanuskoiset 'vaskelaiset', joita vanhastaan on pidetty paikkakunnan vanhimpana asujaimistona.

Äyrämöisten alkukodiksi siis jää ainostaan Äyräpään alue, tarkemmin sanottuna Äyräpään vanha kihlakunta. Tämän kihlakunnan muinaisten asukkaiden jälkeläisiä on kutsuttu äyrämöisiksi ja heidän siirtoasutusten kautta on heimo ja nimi levinnyt laajoille alueille.

Äyrämöisillä on vanhastaan ollut tapoja ja ominaisuuksia, jotka ovat heidät erottaneet naapureistaan. Äyrämöisten ja savakkojen välillä on eroa kielimurteessa, puvuissa, tavoissa, kansanluonteessa. Näkyvin ero on ollut naisten puvuissa, äyrämöiset kun ovat sitkeästi pitäneet kiinni vanhoista kansallispuvuistaan muiden seuratessa muotien vaihteluja.

Karjalaisilla pitäjille on ennen aikaan yleisemminkin ollut ominaista tarkka eristäytyminen toisistaan erittäinkin puvuissa, mutta myös muissa tavoissa. Niinpä on Jääskellä ennen ollut oma tunnistettava pukunsa, josta Jääsken kihlakuntalaiset on erottanut kaikista rajapitäjäläisistä. Ruotsin ajan lopulla oli Mäntyharjun pitäjässä, johon kuului osia Savosta, Hämeestä ja Karjalasta (Lapvedestä), kussakin osassa erilaisuutta puvuissa ja tavoissa. Tällaiset eri seutujen väestön erismerkit ovat olleet yleisiä Virossakin. Hupel niistä lausuu: "Kullakin seudulla on puvuissa pieniä erikoisuuksia, joiden kautta ne eroavat toisistaan; melkeinpä luulisi sitä heidän entisten vanhimpiansa laatimaksi keinoksi, jotta he helpommin tuntisivat alueensa ihmiset, niinkuin sotajoukossa rykmentit erotetaan toisistaan pienten muutosten kautta.

Äyrämöistenkin erikoiset tavat näyttävät sellaisilta paikkakunnallisilta ominaisuuksilta, Äyräpään vanhan kihlakunnan tavoilta, jotka sitten asutuksen ja siirtolaisuuden kautta ovat levinneet laajemmille alueille. Mutta äyrämöisnimeen on ollut muukin aihe kuin määrätty kotipaikka. Jääsken asukkailla on ollut omat hyvin erikoiset tapansa, mutta ovat sittenkin olleet äyrämöisiä.

Oksanen mainitsee erityisesti äyrämöisten ja savakoiden keskinäisen halveksumisen; äyrämöisalueella'jos ketä vaimoa sanotaan savakoksi, niin on samalla sanottu hänestä kaikki, mitä vaimoihmisestä ilkeintä sanoa voipi'. Salenius kirjoittaa samasta asiasta (1870): "Että nuo molemmat luokat eivät alusta alkaen ole ystäviä olleet, todistaa vieläkin näyttäytyvät keskinäinen kateus ja ylenkatse niitten välillä, jotka eri vaatteenpartta kantavat. Naimaliittoihin keskenänsä nuo eri-luokat eivät vieläkään oikein taivu, varsinkin jos ovat eri-pitäjistäkin. Että Pyhänristin, Valkjärven ja Kivennavan asukkaat ovat tulleet muualta, osoittaa sekin seikka, että näitten pitäjäin miehet ja naiset usein menevät naimisiin keskenään; hyvin harvoinpa tapahtuu, että he muissa naapuripitäjissä naismiskauppoja tekevät." Kun muinaisaikoina naimisasiat yleensä olivat mitä likimmässä yhteydessä sukulaitoksen kanssa, näyttää äyrämöisten ja savakkojen kammo toisiaan kohtaan tässäkin kohden riippuneen heidän suvullisista eroistaan.

Äyrämöiset siis eivät ainoastaan ole Äyräpään kihlakunnan vanhaa ja kotoperäistä väestöä, vaan lisäksi on heillä keskenään ollut tai katsottu olleen suvullistakin yhteyttä.

Mutta mitä olivat savakot? Yleensä on heitä pidetty Karjalan kannakselle ja Inkerinmaalle myöhemmin tulleita savolaissukuisina siirtolaisina. Inkerinmaalle he kyllä olivatkin tulleet Suomen puolelta, etupäässä savolaisilta alueilta. Mutta tarkempi tutkimus on osoittanut että Inkerinmaan ja samoin varmaankin Karjalan kannaksen savakkoväestö alkuaan on ollut sekakansaa, joka on muodostunut eri tahoilta Suomea tulleista siirtolaisista, vaikka savolainen aines tulikin hallitsevaksi. Vanha äyrämöisväestö karttoi ja kammoi vieraita tulokkaita sitä enemmän mitä lujemmin paikkakunnallsiet ja suvulliset siteet sen omassa keskuudessa olivat. Tulokkaat puolestaan maksoivat samalla mitalla; pakostakin he lähestyivät toisiaan ja tottuivat pitämään itseään jonakin yhteenkuuluvana, äyrämöisistä eroavana heimona. Sillä tavoin on todennäköisesti äyrämöisten ja savakkojen erotus selitettävissä. Edelliset edustavat Kannaksen ikivanhaa heimoa; mutta ilmeisesti on 'savakko'-nimi hyvin myöhäinen, illä savolaista asutusta on Jääsken - Äyräpään alueella ja Inkerinmaalle tullut mainittavimmin vasta 1600-luvulla.

Väinö Voionmaa: Suomen karjalaisen heimon historia 1915

Entisten kivennapalaisten vuosikokouksen 2022 yhteydessä Kaisu Ilonen ja hänen sisarensa Pirkko esittelivät äyrämöis- ja savakkopukuja. Kaisu (oikealla) oli pukeutunut savakkopukuun ja koonnut mielenkiintoisen katsauksen pukujen historiaan. Kuva: Pentti Mäkinen

Paavo Kiuru: Äyrämöiset ja savakot Kivennavalla

Kivennavan väestö on ollut monien muutosten alainen. Paikallaan asumista häirinneet lukuisat sodat ovat aiheuttaneet väestön siirtymistä. Kaikki nykyiset kivennapalaiset suvut eivät liene alkuperäisiä, vaan myöhemmin sinne saapuneita. Mielenkiintoista olisi tietää, mistä päin Kivennavan väestö alunperin on asuinpaikoilleen siirtynyt.

Professori Tunkelo selostaessaan syksyllä 1950 Kansallismuseossa Uudenmaan paikannimistöä löysi siitä paljon liittymäkohtia virolaisten paikannimistön kanssa. Karjaa-nimen esimerkiksi hän yhdistää Saarenmaalla sijaitsevaan samannimiseen pitäjään, josta samoin kuin yleensäkin Saarenmaalta jo roomalaisen rautakauden aikoina siellä vallinneiden tukailen olosuhteiden tähden on tapahtunut asutuksen siirtymistä Suomen puolelle. Professori Tunkelon mielestä sana karjalainen ei ole missään tekemisissä karjanhoidon kanssa, vaan sen kantasana vironkielessä merkitsee saarelaista tai saaristolaista. Sellasiet nimet kuin Lyykylä ja Kavantsaari ovat tavattavissa Saarenmaalla virolaisessa muodossa. Samoin Kannaksella varsinkin Uudellakirkolla yleisesti tavattava nimi Ikonen on selvästi saarenmaalaista alkuperää. Kivennavalla on Saarenmaa-niminen kyläkin.

Kun Kivennavan asuttamisesta tulee puhe, silloin ei voi sivuuttaa kysymystä äyrämöisistä ja savakoista, joitten ongelma suurelta osalta toistaiseksi onkin salaisuuden peitossa, mutta josta sentään jotain voidaan sanoa. Kivennavallakin vanhimmat asukkaat ovat saattaneet olla juuri äyrämöisiä, Äyräpään asukkaita, jotka ovat sijoittuneet Äyräpään järven ympärille ja Äyräpään selänteelle.

Kirjallisuudessa on tätä kysymystä runsaastikin käsitelty. Vuonna 1845 Borgå Tidning-lehdessä julkaistiin venäläisen Uspenskin ruotsinnettu kirjoitus Pietarin kuvernementissa asuvasta neljästä suomalaisesta heimosta; inkerikoista (ven ishortsi), vatjalaisista (ven thudi), äyrämöisistä ja savakoista.

Varsinkin Stolbovan rauhan (1617) jälkeen äyrämöisiä on siirtynyt lähipitäjiin, Pyhäjärvelle, Sakkolaan, Rautuun sekä Inkerinmaalle, jossa Soikkala, Kaprio, Tyrö, Toksova, Lempaalaa ja Vuoltee olivat puhtaasti äyrämöispitäjiä, kun taas Tuuterissa, Hietamäessä, Skuoritsassa, Sereptassa, Kolppanassa, Kaprinassa, Inkerissä ja Kapriossa asui äyrämöisiä sekaisin savakoiden kanssa.

Uspenski mainitsee Ägrämä-nimisen pitäjän, joka sijaitsi kolmekymmentä virstaa Kargopolin kaupungista Olonetshkan kuvernementissa Venäjällä.

Savakot sitävaistoin tulivat Stolbovan rauhan sekä Ison Vihan (1721) jälkeen Muolaan, Kivennavan ja Heinjoen pitäjiin. Savakoita siirtyi myös Inkerinmaalle, jossa heitä on ollut Venjoen, Spankovan, Kupanitsan, Moloskovitsan, Katrinan, Novarolkan ja Markkovan seurakunnissa.

Kivennapa on niitä harvoja pitäjiä, jossa savakot ja äyrämöiset ovat asuneet yhdessä siitä saakka, kun viimeksimainitut lännestä päin pitäjään saapuivat. Näiden kahden heimon välillä on paljon eroavaisuuksia ja niistä johtuvaa pientä henkistä jännitystä. Jo heidän luonteenlaatunsa erosivat toisistaan. Kun äyrämöiset olivat yksvakaita ja verkkaisia ratkaisuissaan, osoittivat savakot suurempaa vilkkautta ja eloisuutta. A Warelius Suomi-kirjassaan vuodelta 1847 mainitsee äyrämöisten puheessa esiintyvän länsisuomalaisia piirteitä. Hän on havainnut, että äyrämöiset asuivat mieluummin sisämaan kaukaisissa ja syrjäisissä kylissä, kun savakot taas viihtyivät mieluummin vesien varsilla ja rannikoilla. Äyrämöiset mielellään lausuivat jonkun arvostelun sanan savakoitten kevytmielisyydestä ja liiallisesta taipuvaisuudesta uusien vaikutteiden edessä. "Niinhän ne savakot ovat kuin vesapuut, joita kaikki tuulet tutjuttaa". Johan Magnus Salenius, joka Valkjärvellä syntyneenä melkein koko elämänsä omisti Karjalan ja kotiseutunsa selvittelyyn, kertoilee Valjärven pitäjäkertomuksessaan myös äyrämöisistä. Pyhäristi (Muolaa), Valkjärvi ja Kivennapa olivat ne kolme pitäjää, joissa äyrämöisasutusta oli olemassa. Että näitten pitäjien asukkaat olivat muualta tulleet, osoittaa hänen mielestään se seikka, että näitten pitäjien miehet ja naiset usein menevät naimisiin keskenään. "Vielä voisi panna senkin arvelu tähän, että koska savakkoja nytkin pidetään ikäänkuin korkeampana säätynä, niin mahtoivat he tänne siirtyessään olla sivistyneemät ja muutenkin nerokkaammat, kuin äyrämöiset eli karjalaiset." On tietenkin vaikeata mennä punnitsemaan näitten kummankin heimon henkistä painavuutta. Luultavaa kuitenkin on, että molempien oman arvon tunnosta johtuva keskinäinen kireys oli suurelta osin naisellisen sukupuolen synnyttämää ja ylläpitämää. Pitkän aikaa nimenomaan naisten vaateparsi oli äyrämöisten ja savakkojen erottavana rajana.

Paavo Kiuru Kivennapa-kirjasta: Äyrämöiset ja savakot Kivennavalla