Hyytiä

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hyytiä - suvun taustaa

  • Hyytiä sukua on asunut Karjalankannaksella ainakin 1500-luvulta lähtien. Ensimmäiset lähdemerkinnät ovat Muolaan Kopralasta vuodelta 1543, jolloin siellä asui ainakin 2 verotettavaa taloutta. Nimi oli Muolaan puolella pidemmässä muodossa 'Hyytiäinen'. Muolaasta poikapolvet pysyttelivät uskollisesti Äyräpään järven luoteisrannalla 1500- ja 1600-vuosisadat.
  • Lähdemerkinnät Hyytiäisistä 1500-luvulla on esitetty tiedostossa muolaa1500-hyytiainen.
  • Lähdemerkinnät Hyytiäisistä 1600-luvulla on esitetty tiedostossa muolaa1600-hyytiainen.
  • Edellä olevan aineiston pohjalta koottu sukujohto on esitetty tiedostossa muolaa1600-hyytiainen-kooste.
  • Hyytiä-suku tulee Kivennavalle vuoden 1623 tienoilla, siis heti Stolbovan rauhan jälkeen. Tällöin ratsumies Antti Matinpoka Hyytiäinen saapuu Muolaan Kopralasta Liikolan kylään.

Antti Matinpoika Hyytiä (1570 - 1637)

  • Kooste
    • Antti Matinpoika Hyytiä on tullut Liikolaan vuonna 1623. Hän on ollut ratsumies. Mistä Antti tuli Liikolaan?
    • Antti Matinpoika Hyytiällä ja Elli Heikintyttärellä on ainakin seuraavat lapset: Yrjö, Pekka, Antti ja Matti. Antti lienee kuollut jo v 1637, mutta hän esiintyy maakirjoissa vuoteen 1648 asti.
    • Antti Matinpoika Hyytiä (1570-1637) asuu Liikolassa toista taloa Verokirja 1623. Edellisenä vuonna 1622 Liikolassa mainitaan Mikko Liikonen ja vaimonsa. Heidän verovelvollisuutensa on 1/6. Loppuosa 5/6 Liikolasta on autiona. Vuonna 1623 Mikko Liikosen verovelvollisuus on 1/12. Sama määrä on asetettu Antti Hyytiälle. Loppuosa Liikolasta on edelleen autiona.
  • Lähteet
    • Vuoden 1624 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (1/12) ja autiona Tuomas Liikonen (11/12).
    • Vuoden 1626 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (1/4) ja autiona Tuomas Liikonen (3/4).
    • Vuoden 1627 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (1/4) ja autiona Tuomas Liikonen (3/4).
    • Vuoden 1628 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (1/4) ja autiona Tuomas Liikonen (3/4).
    • Vuoden 1629 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (1/4), ryttare ja autiona Tuomas Liikonen (3/4).
    • Vuoden 1632 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4), ja autiona (1/4).
    • Vuoden 1633 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4) ryttare, ja autiona (1/4).
    • Vuoden 1636 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4) ryttare, ja autiona (1/4).
    • Vuoden 1637 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4) ryttare, ja autiona (1/4).
    • Vuoden 1638 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4) ryttare, ja autiona (1/4).
    • Vuoden 1639 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4) ryttare, ja autiona (1/4).
    • Vuoden 1639 tilikirjassa Liikolassa asuu ratsumies Yrjö Antinpoika Hyytiä vaimonsa Valpuri Yrjöntyttären ja veljensä Pekan ja hänen vaimonsa Kaarina Tuomaantyttären kanssa. Myös äiti Helena (Elin) Heikintytär asuu heidän kanssaan. Antti itse lienee kuollut aiemmin.
    • Vuoden 1640 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4) ryttare, ja autiona (1/4).
    • Vuoden 1641 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä (3/4) ryttare, ja autiona (1/4). Antti mainitaan nyt viimeisen kerran maakirjojen puolella. Hän on Liikolan ainut verovelvollinen maksaen 3/4 vero-osuuden. Hänen vastuullaan on ratsumiehen ylläpito. Tuolloin Liikolassa autiona oli 1/4 vero-osuus.
    • Vuoden 1642 maa- ja tositekirja Liikolassa Yrjö Antinpk Hyytiä (ryttare) ja vaimonsa sekä veli ja vaimonsa

Yrjö Antinpoika Hyytiä (1600 - 1643)

  • Kooste
    • Yrjö on Antti Matinpojan vanhin poikalapsi. Hänet mainitaan ensi kerran vuoden 1639 tilikirjassa. Myös vaimo Valpuri Yrjöntytär on silloin mainittu. Viimeiden maininta Yrjöstä on vuoden 1642 maakirjassa. Yrjö puuttuu vuoden 1644 lähteestä, joten hän lienee kuollut sitä ennen.
    • Yrjö vanhimpana lapsena saa siis Liikolan tilan isännöitäväkseen. Hänestä on kuitenkin lähteissä vain pari merkintää. Tuo isännyys on kestänyt vajaat kymmenen vuotta, ehkä vain viiden vuoden verran. Hänellä on ollut verovelvollisuutena pitää ratsumiestä isänsä tapaan. Liikolan toinen tila on koko hänen kautensa ajan ollut autio.
    • Yrjö ja Valpuri saavat ainakin seuraavat lapset: Aune, Antti, Heikki, Simo ja Frans.
  • Lähteet
    • Vuoden 1639 tilikirjassa Liikolassa asuu ratsumies Yrjö Antinpoika Hyytiä vaimonsa Valpuri Yrjöntyttären ja veljensä Pekan ja hänen vaimonsa Kaarina Tuomaantyttären kanssa. Myös äiti Helena (Elin) Heikintytär asuu heidän kanssaan. Yrjöllä on 1 hevonen ja 1 varsa, 4 lehmää, 2 vasikkaa, 3 lammasta, 2 karitsaa ja 2 sikaa.
    • Vuoden 1642 maakirjassa Liikolassa asuu ratsumies Yrjö Antinpoika Hyytiä ja vaimonsa sekä veli ja veljen vaimo.
    • Vuosi 1644: Kotselkä. Ratsumies Antti Hyytiä ja vaimo sekä veljen vaimo ja ratsumies.

Antti Yrjönpoika Hyytiä (1630-1670)

  • Kooste
    • Antti on Yrjö Antinpojan vanhin poikalapsi.
    • Antti on mainittu Kaukolempiälässä ensi kerran vuonna 1659 ja kirjattu siellä myös vuonna 1660. Sen jälkeen hänet on kirjattu Liikolan puolelle. Viimeiset kirjaukset ovat vuodelta 1669.
    • Antti asuu setänsä Antti Antinpojan talossa kaiken aikaa. Samassa talossa asuivat myös Pekka-setä ja Matti-setä.
    • Maakirjojen puolella on Kotselkään kirjattu Antti Hyytiä ja vaimonsa sekä veljen vaimo vuosina 1744-1748. Antilla on verovelvollisuutena ratsumies. Tämä Antti on Antti Antinpoika Hyytiä, eli tässä kuvatun Antti Yrjönpojan setä.
    • Antti avioituu Valpuri Martintyttären kanssa. Heillä Lauri-poika, jolla jälkeläisiä.
  • Lähteet
    • Vuoden 1649 maa- ja tositekirja Kaukolempäälä. 4 Antti Hyytiä ja vaimo Marketta sekä veljen vaimo Kaarina ja veli Matti.
    • Vuoden 1650 tositekirja Kaukolempäälä. 4 Antti Hyytiä ja vaimo sekä veli ja ratsumiehen vaimo
    • Vuoden 1654 tositekirja Kaukolempäälä. 5 Antti Hyytiä ja vaimo sekä veli ja kaksi veljen vaimoa
    • Vuoden 1655 tositekirja Kaukolempäälä. 5 Antti Hyytiä ja vaimo sekä veli, ratsumiehen vaimo ja tytär
    • Vuoden 1656 tositekirja Kaukolempäälä. 6 Antti Hyytiä ja vaimo sekä veli ja vaimo sekä poika ja tytär
    • Vuoden 1657 tositekirja Kaukolempäälä. 4 Antti Hyytiä ja vaimo Kaarina sekä Heikki Yrjönpoika ja tytär Aune (Agnes)
    • Vuoden 1659 tositekirja Kaukolempäälä. 5 Antti [Antinpoika] Hyytiä. Veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimonsa Valpuri Martintytär, sekä xx Matti Antinpoika ja vaimonsa Marketta Knuutintytär.
    • Vuoden 1660 tositekirja Kaukolempäälä. 6 Antti [Antinpoika] Hyytiä. Veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimonsa Valpuri Martintytär, sekä ratsumiehen vaimo Marketta Knuutintytär, xx ja Lauri Pietarinpoika.
    • Vuoden 1662 tositekirja Liikola. 8 Antti [Antinpoika] Hyytiä. Veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimonsa Valpuri Martintytär, veljenpoika Lauri Pietarinpoika, ratsumies veli Matti ja vaimonsa, ja tytär Anna (yksi puoliso puuttuu)
    • Vuoden 1663 tositekirja Liikola. 7 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo. Veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimonsa, Lauri Pietarinpoika, ratsumies Matti ja vaimonsa
    • Vuoden 1665 tositekirja Liikola. 8 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo. Veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimonsa, Matti Antinpoika ja vaimonsa, ratsumies Lauri Pietarinpoika ja vaimo
    • Vuoden 1666 tositekirja Liikola. 8 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo. Veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimonsa, Matti Antinpoika ja vaimonsa, ratsumies Lauri Pietarinpoika ja vaimo
    • Vuoden 1667 tositekirja Liikola. 7 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo. Veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimonsa, Matti Antinpojan leski, ratsumies Lauri Pietarinpoika ja vaimo
    • Vuoden 1668 tositekirja Liikola. 7 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pekanpoika ja vmo 2, Matti Antinpojan vaimo 1
    • Vuoden 1669 tositekirja Liikola. 7 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pekanpojan vmo 1, Simon Yrjönpoika 1, Matti Antinpojan vaimo 1

Lauri Antinpoika Hyytiä (1660-1704)

  • Kooste
    • Lauri Antti Yrjönpoika mainitaan Voipialassa ensi kerran vuoden 1693 tositekirjassa. Hän avioituu ennen vuotta 1697, jolloin hänet mainitaan vaimonsa kanssa.
    • Lauri mainitaan vuodesta 1698 alkaen Voipialan 3. tilan isäntänä. Hän kuolee vuoden 1704 tienoissa, koskapa häntä ei ole enää vuoden 1705 tositekirjassa mainittu. Vaimo elää ainakin vielä vuonna 1708.
    • Laurilla poika Risto Hyytiä. Siitä on kirjaus vuoden 1732 rippikirjassa.
  • Lähteet
    • Vuoden 1693 tositekirja: Voipialassa mainitaan viimeisenä talona Heikki Hyytiäinen vaimoineen, veli Frans + vaimo, poika Yrjö + vaimo ja veljenpoika Lasse Antinpoika eli tässä mainittu Lauri.
    • Vuoden 1697 tositekirja:
      • Voipialassa Crono 4 Frantz Hytiäins E 1, B s Lars Andersson mh 2, sold Matz xxs h 1
      • Lauri mainitaan Frans Hyytiäisen lesken perhekunnassa maininnalla veljenpoika Lauri Antinp + vaimo. Näin ollen Lauri on avioitunut vuosina 1695-1697.
    • Vuoden 1698 maakirja: Voipiala. 3. tila. 1/8 1/4 1. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), efter (sitten) Hindrich (Heikki) nu (nyt) Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1699 maakirja: Voipiala. 3. tila. 1/8 1/4 1. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), efter (sitten) Hindrich (Heikki) nu (nyt) Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1699 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: 4 henkeä. Juho Pekanpoika ja vaimo 2, veljen poika ja vaimo 2.
    • Vuoden 1700 maakirja: Voipiala. 3. tila. 1/8 1/4 1. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1701 maakirja: Voipiala. 3. tila. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1702 maakirja: Voipiala. 3. tila. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1703 maakirja: Voipiala. 3. tila. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1703 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: 3 henkeä. Lauri Antinpoika (Hyytiä) ja vaimo 2, piika Valpuri 1.
    • Vuoden 1704 maakirja: Voipiala. 3. tila. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1705 maakirja: Voipiala. 3. tila. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1705 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: Lauri Antinpojan vaimo. Lauri on siis kuollut ja vaimo elää.
    • Vuoden 1706 maakirja: Voipiala. 3. tila. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1706 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: Lauri Antinpojan vaimo.
    • Vuoden 1707 maakirja: Voipiala. 3. tila. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1707 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: Lauri Antinpojan vaimo.
    • Vuoden 1708 maakirja: Voipiala. 3. tila. 1/8 1/4 1. Lars Räpsy (Lauri Räpsy), nyt Lars Hytiäin (Lauri Hyytiä)
    • Vuoden 1708 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: Lauri Antinpojan vaimo.
    • Vuoden 1727 maakirja: Voipiala. 4. tila. 1/8 1/4 1. Lauri Hyytiä, nyt Pietari Nuutinpoika Siira. Kruununtila. Peltoa runsaasti puolentoista tynnyrin verran kivistä hiekka- ja ruokamultamaata, saraniittyä viiden kuorman ala, metsämaa ja muut tilukset samanlaiset kuin kyläkunnalla. Voi maksaa veroista 1/8 ja 1/4.

Heikki Yrjönpoika Hyytiä (1635-1700)

  • Kooste
    • Heikki on Yrjö Antinpojan toiseksi vanhin poika. Hänet mainitaan Liikolassa vaimonsa kanssa ensi kerran vuonna 1677. Vuosien 1688-1692 yhteenvedossa Heikki on kirjattu Voipialaan. Voipialassa hän asuu myös seuraavina vuosina. Vuonna 1697 Heikki on jälleen palannut entiseen kotikyläänsä Liikolaan .
    • Heikki avioituu. Hänellä on ainakin pojat Matti ja Yrjö.
  • Lähteet
    • Vuoden 1677 tositekirja: Liikolassa asuu Heikki Yrjönpoika ja vaimonsa. He ovat rälssin (Frälse) alaisia.
    • Vuoden 1679 tositekirja: Liikolassa asuu Heikki Yrjönpoika ja vaimonsa. He ovat rälssin (Frälse) alaisia.
    • Vuoden 1679 tositekirja: Liikolassa asuu 3 henkinen talous: Simo Yrjönpoika ja vaimo sekä veljenpoika Matti Heikinpoika.
    • Vuosina 1688-1692 Heikki Hyytiä on maksanut verot Voipialan kylässä.
    • Vuoden 1688 tositekirja: Liikolassa asuu ratsuväen (Cavallerie) kohdalla 3 henkinen talous: Simo Yrjönpojan leski sekä Juho Matinpoika ja vaimonsa. Toisena taloutena on Heikki Hyytiän 4 henkinen talous: Heikki Hyytiä ja vaimonsa sekä veljenpoika Carls ? ja vaimonsa.
    • Vuoden 1690 tositekirja: Voipialassa asuu Heikki Hyytiä ja vaimonsa sekä xx (Bärfaren sts ? poikapuoli) ja vaimonsa, siis 4 henkinen talous.
    • Vuoden 1693 tositekirja: Voipialassa mainitaan viimeisenä talona Heikki Hyytiäinen vaimoineen, veli Frans + vaimo, poika Yrjö + vaimo ja veljenpoika Lasse Antinpoika.
    • Vuoden 1697 tositekirja: Liikolassa 4-henkinen kruunun tila: Heikki Hyytiä ja vaimonsa sekä poika Yrjö vaimoineen. Oletan, että Heikki perheineen on siirtynyt takaisin kotitilalleen Liikolaan.
    • Vuoden 1699 tositekirja: Liikolassa ei mainita Heikki Hyytiää eikä hänen perhettään.

Yrjö Heikinpoika Hyytiä (1660-1710)

  • Kooste
    • Yrjö on Heikki Yrjönpojan poika.
    • Yrjö asuu Pihlaisissa renkinä vuonna 1708.
  • Lähteet
    • Vuoden 1697 tositekirja: Liikolassa 4-henkinen kruunun tila: Heikki Hyytiä ja vaimonsa sekä poika Yrjö vaimoineen. Oletan, että Heikki perheineen on siirtynyt takaisin kotitilalleen Liikolaan.
    • Vuoden 1707 tositekirja: Pihlaisissa on kirjattu renki Yrjö Matti Kirjavaisen talouteen.
    • Vuoden 1708 tositekirja: Pihlaisissa on kirjattu renki Yrjö Hyytiä Matti Kirjavaisen talouteen.

Matti Heikinpoika Hyytiä (1660-1710)

  • Kooste
    • Matti on mainittu vuoden 1679 tositekirjassa. Myöhemmistä asiakirjoista ei Mattia enää löydy.
  • Lähteet
    • Vuoden 1679 tositekirja: Liikolassa asuu 3 henkinen talous: Simo Yrjönpoika ja vaimo sekä veljenpoika Matti Heikinpoika.

Simo Yrjönpoika Hyytiä (1635-1685)

  • Kooste
    • Simo avioituu. Hänellä ei liene aikuisikään varttuneita lapsia.
    • Simo asuu kotitilallaan Liikolassa saaden isännyyden veljensä Antin kuoleman jälkeen. Simosta löytyy kirjaukset vuosilta 1669-1688.
    • Simolla ei mainita lapsia.
  • Lähteet
    • HK 1669: Simo Yrjönp mainitaan Liikolassa poikamiehenä Hyytiän tilalla.
    • HK 1673: kuten 1669
    • HK 1675: Simo Yrjönp on avioitunut. Perhe mainitaan Liikolan tilan omistajana. Heidän jälkeen mainitaan Lauri Pietarinp vaimoineen, xx Yrjö sekä Heikki Yrjönp vaimoineen. Näin ollen Simo on saanut tilan isännyyden veljensä Antin kuoleman jälkeen.
    • Vuoden 1676 tositekirja: Liikolassa asuu 5 henkinen perhe: Simo Yrjönpoika ja vaimo, Lauri ja vaimo sekä renki Yrjö Pietarinpoika.
    • Vuoden 1677 tositekirja: Liikolassa asuu 3 henkinen perhe: Simo Yrjönpoika ja vaimo sekä Lauri-serkun (Lauri Pietarinpojan) vaimo.
    • Vuoden 1679 tositekirja: Liikolassa asuu ratsuväen (Cavallerie) kohdalla 3 henkinen talous: Simo Yrjönpoika ja vaimo sekä veljenpoika Matti Heikinpoika.
    • Vuoden 1680 tositekirja: Liikolassa asuu ratsuväen (Cavallerie) kohdalla 6 henkinen talous: Simo Yrjönpoika ja vaimo sekä veljenpoika Heikki Matinpoika ja vaimonsa sekä ratsumies Juho ja vaimonsa.
    • Vuoden 1688 tositekirja: Liikolassa asuu ratsuväen (Cavallerie) kohdalla 3 henkinen talous: Simo Yrjönpojan leski sekä Juho Matinpoika ja vaimonsa. Toisena taloutena on Heikki Hyytiän 4 henkinen talous: Heikki Hyytiä ja vaimonsa sekä veljenpoika Carls ? ja vaimonsa.
    • Vuoden 1690 tositekirja: Liikolassa yksi talo, Juho Jaakonpoika ja vaimonsa.
    • HUOM
    • Vuoden 1688 tositekirja: Ikolassa viimeisenä taloutena Simo Hyytiä (Hytinen) ja vaimonsa.
    • Vuoden 1690 tositekirja: Ikolassa viimeisenä taloutena Simo Matinpoika ja vaimonsa.
    • Vuoden 1693 tositekirja: Ikolassa viimeisenä taloutena Simo Matinpoika ja vaimonsa sekä Yrjö xxnpoika ja vaimo
      • Kenen poika tämä Ikolan Simo Hyytiä vai Hyytinen on?

Frans Yrjönpoika Hyytiä (1640-1695)

  • Kooste
    • Frans on Yrjö Antinpojan nuorin lapsi. Hänet mainitaan Voipialassa vaimon kanssa vuonna 1693. Seuraavassa tositekirjassa vuodelta 1697 häntä ei enää mainita, vaan pelkästään vaimonsa. Vuoden 1699 tositekirjassa Fransin vaimo on avioitunut uudestaan Juho Pekanpojan kanssa. Juhosta on samalla tullut isäntä Voipialan 3. taloon.
    • Frans avioituu Maria Yrjöntyttären kanssa. Heillä Antti-poika, jolla laaja jälkipolvi. Itse asiassa Kivennavan myöhemmät Hyytiä-poikapolvet ovat tämän Fransin jälkeläisiä.
  • Lähteet
    • Vuoden 1693 tositekirja: Voipialassa mainitaan viimeisenä talona Heikki Hyytiäinen vaimoineen, veli Frans + vaimo, poika Yrjö + vaimo ja veljenpoika Lasse Antinpoika.
    • Vuoden 1697 tositekirja:
      • Voipialassa Crono 4 Frantz Hytiäins E 1, B s Lars Andersson mh 2, sold Matz xxs h 1
    • Vuoden 1699 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: 4 henkeä. Juho Pekanpoika ja vaimo 2, veljen poika ja vaimo 2. Eli: Frans Hyytiän leski on avioitunut Juho Pekanpojan kanssa,
    • Vuoden 1700 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: 4 henkeä. Juho Pekanpoika ja vaimo 2, veljen poika Lauri Antinpoika ja vaimo 2.
    • Vuoden 1701 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: 6 henkeä. Juho Pekanpoika ja vaimo 2, veljen poika Lauri Antinpoika ja vaimo 2, sotilas Mikon vaimo 1, pro 1700 1, piika Valpuri 1, pro 1700 1. Lauri Antinpoika Hyytiä ja vaimonsa, sekä sotilas Mikon vaimo vuodesta 1700 ja piika Valpuri vuodesta 1700.
    • Vuoden 1702 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: 6 henkeä. Juho Pekanpoika ja vaimo 2, veljen poika Lauri Antinpoika ja vaimo 2, sotilas Mikon vaimo 1, piika Valpuri 1
    • Vuoden 1703 tositekirja:
      • Voipialan kolmas talo: 3 henkeä. Lauri Antinpoika ja vaimo 2, piika Valpuri 1. Juho Pekanpoikaa eikä hänen vaimoaan ole mainittu tässä lähteessä.

Antti Franssinpoika Hyytiä (1686-1740)

  • Kooste
    • Antti on Frans Yrjönpojan ainut lapsi. Hänet mainitaan ensi kerran vuoden 1723 väestöluettelossa Voipialassa.
  • Lähteet
    • Väestöluettelo 1723 Voipiala.
      • Antti Frantsinpoika Hyytiä 42 v, vaimo Helena Martintytär 25 v, tytär Maria 2 v; isäpuoli Juho Pekanpoika 85 v, vaimo Maria Yrjöntytär 76 v.
    • Revisiokirja vuodelta 1727: Liikola
      • Zackris Linberg, nyt Antti Hyytiä, kruununtila. Peltoa runsaasti kolmen tynnyrin verran ruokamultamaata, joka kuitenkin on kivistä ja hiekansekaista, saraheinäniittyä viiden kuorman ala, riittävästi metsämaata, laidunta, ei kalastusta, ei myllynpaikka, ei myöskään humalatarhaa. Vähennetään 1/6 verosta, 1/4 apuveromanttaalista. Maksaa 1/6 ja 1/3 veroista.
    • Kivennavan rippikirja 1732, sivu 33; Lars Hytiäin Hämäläin
      • B Johan Pettersson [Juho Pekanpoika] (yliviiv, katoaa 1733, kuollut)
      • hu Maria Jöransdr [Maria Yrjöntytär] (yliviiv, katoaa 1734, kuollut 1735)
      • son Anders Franzson [Antti Franssinpoika Hyytiä] (yliviiv, katoaa 1740, kuollut)
      • hu Helena Nielsdr [vaimo Helena Niilontytär]
      • dr Maria Andersdr [tytär Maria Antintytär] (yliviiv, katoaa 1734, vihitty)
      • dr Walborg Andersdr [tytär Valpuri Antintytär]]
      • dr Brita Andersdr [tytär Riitta Antintytär]
      • son Anders Andersson [poika Antti Antinpoika]
      • xxx Lars Andersson [xx Lauri Antinpoika]
      • dreng Hendr Mattson [renki Heikki Siterlainen] (yliviiv, katoaa 1733)
      • piika ? Marg Matssdr [piika ? Marketta Matintytär] (yliviiv, katoaa 1734)
      • son Lars Andersson [poika Lauri Antinpoika]
    • kuolleet:
      • Antti Hyytiä haudataan Voipialassa 12.07.1740, 53 vuoden ikäisenä.
    • Tuomiokirja 1733
      • Rikospöytäkirja: Vuonna 1733 murhasi Antti Fransinpoika Hyytiäinen, Liikolan kylästä, isäpuolensa Juho Pietarinpojan kirveellä, löi myöskin samassa tilaisuudessa samalla kirveellä arvoisaa äitiään, Maria Yrjöntytärtä, kuolettavalla iskulla poskiluuhun, jolloin murhaaja otettiin kiinni heti ja lähetettiin Pietariin, josta hän puolenvuoden kuluttua tuli takaisin mukanaan UKAASI, että koska tämä teko oli tehty, kuten murhaaja oli väittänyt, umpihumalassa, niin on hänen 'elämänsä armahdettu' ehdolla, että joutuu kärsimään kolmessa eri erässä ruoskaniskuja. Herra varjelkoon tulevaisuudessa tällaisilta teoilta ja suokoon tälle murhaajalle, jonka elämä pelastettiin, armonsa parannukseksi, että hän myös tulisi saamaan armosta ikuisen elämän taivaassa!

Pekka Antinpoika Hyytiä (1600-1648)

  • Kooste
    • Pekka avioituu vuoden 1637 tienoilla Kaarina (Kaisa) Tuomaantyttären kanssa.
    • Pekka asuu kotitilallaan Liikolassa, jossa kuolee vuoden 1648 tienoilla. Kaarina-leski on kirjattu vielä vuoden 1657 tositekirjassa.
    • Pekalla ja Kaisalla on Lauri-poika, joka on ratsumies.
  • Lähteet
    • Vuoden 1635 henkikirja: Pekka Antinp mainitaan ratsastajana Liikolassa Hyytiän talossa. Pekka mainitaan Yrjö-veljen jälkeen.
    • Vuoden 1639 tilikirja Pekka Antinpoika Hyytiä on mainittu isänsä taloudessa vaimonaan Kaarina (Kaisa) Tuomaantytär.
    • Vuoden 1649: Liikolassa mainitaan Pekan vaimo Kaarina.
    • Vuoden 1652 tositekirja: Liikolan kylän ensimäisenä talollisena mainitaan: Anders Hyttäin (Antti Hyytiä) ja vaimo Margreta, ryttare hustru Karin (Kaarina), br Mats (Matti).
    • Vuoden 1654 tositekirja: Kaukolempiälä: Antti Hyytiä ja vaimo, veli ja kaksi veljen vaimoa, yhteensä 5 henkeä.
    • Vuoden 1655 tositekirja mainitsee Antti Hyytiän Kaukolempiälän ensimmäisenä talollisena. Antin lisäksi mainitaan vaimo, veli, ratsumiehen vaimo sekä tytär.
    • Vuoden 1656 tositekirja: Kaukolempäälän 1. talo: Antti Hyytiä, 6 henkeä. Antti ja vaimo, veli ja vaimo, poika ja tytär.
    • Vuoden 1657 tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 4 henkeä. Antti Hyytiä ja vaimonsa ? Kaarina (Karin) sekä Heikki Yrjönpoika ja tytär Agnes ?.


Lauri Pekanpoika Hyytiä (1630-1676)

  • Kooste
    • Lauri Pekanpoika mainitaan ensi kerran vuoden 1660 tositekirjassa. Hänet on silloin kirjattu Kaukolempiälään serkkujensa kanssa.
    • Lauri avioituu 1660-luvulla. Lauri kuolee vuoden 1676 tienoilla. Hänellä ei liene jälkipolvea.
  • Lähteet
    • Vuoden 1660 tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 6 henkeä. Antti Hyytiä, veli Antti Yrjönpoika ja vaimo Valpuri Martintytär, xx vaimo Margreta Nuutintytär, xx, Lauri Pekanpoika
    • Vuoden 1676 tositekirja Liikolassa asuu 5 henkinen perhe: Simo Yrjönpoika ja vaimo, Lauri ja vaimo sekä renki Yrjö Pietarinpoika.
    • Vuoden 1677 tositekirja: Liikolassa asuu 3 henkinen perhe: Simo Yrjönpoika ja vaimo sekä Lauri-serkun (Lauri Pekanpojan) vaimo.

Antti Antinpoika Hyytiä (1610 - 1670)

  • Kooste
    • Antti on Antti Matinpojan toiseksi nuorin poikalapsi. Hän on avioitunut ainakin kaksi kertaa. Ensimmäinen puoliso on Marketta ja jälkimmäinen Kaarina (Kaisa).
    • Antti on mainittu viimeisen kerran tositekirjojen puolella v 1669 ja vaimonsa v 1673.
    • Antti on kirjattu talon isäntänä vuodesta 1644 alkaen. Hän asuu Liikolan ainutta taloa. Vuosien 1654-1660 kirjaukset on tehty Kaukolempiälän puolelle.
    • Antin Kaisa puoliso kuolee vuoden 1658 tienoissa. Sen jälkeen Antti asuu poikamiehenä vuosina 1658-1662 ja avioituu toisen kerran.
    • Antin lapsista ei ole tietoa.
    • Maakirjojen puolella Liikolan tila mainitaan Antti Hyytiän omistamana vuoteen 1690 asti. Käytännössä Liikolassa asui siis Antti Hyytiän veljien lapsia vuoden 1672 jälkeen.
  • Lähteet
    • Vuoden 1644 tositekirjassa Ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo sekä veljen vaimo ja ratsumies ovat mainitut Kotselän kohdalla.
    • Vuoden 1645 maakirja Kotselkä. Ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo sekä ratsumiehen vaimo.
    • Vuoden 1646 maakirja Kotselkä. Ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo.
    • Vuoden 1647 maa- ja tositekirja Kotselkä. Ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo sekä pojan vaimo.
    • Vuoden 1648 maakirja Kaukolempäälässä ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä ja 2 pojan vaimot.
    • Vuoden 1649 maakirjassa ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimonsa Marketta sekä veljen vaimo Kaarina sekä veli Matti. He kaikki ovat nyt kirjatut Kaukolempelän kylään.
    • Vuoden 1650 tositekirjassa Kaukolempäälässä ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä ja lähipiiri kuten vuotta aikaisemminkin.
    • Vuoden 1652 maakirjassa Liikolassa Antti Hyytiän tila verotusarvoltaan 1 1/2. Antti on ratsumies, verot 3/4 ja 1. Liikolan ainut talo. Tositekirjassa 1652 Liikolan kylän ensimäisenä talollisena mainitaan: Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo Marketta, ratsumiehen vaimo Karin (Kaarina), veli Matti.
    • Vuoden 1653 maakirjassa tilanne sama kuin 1652.
    • Vuoden 1654 tositekirja: Kaukolempiälä: Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimo, veli ja kaksi veljen vaimoa, yhteensä 5 henkeä.
    • Vuoden 1655 maakirja kertoo Liikolan kylän olevan autio. Saman vuoden tositekirja mainitsee Antti Hyytiän Kaukolempiälän ensimmäisenä talollisena. Antin lisäksi mainitaan vaimo, veli, ratsumiehen vaimo sekä tytär.
    • Vuoden 1656 maakirja: Liikolassa yksi talo, Antti Hyytiä, verotus 3/4. Tositekirja: Kaukolempäälän 1. talo: Antti [Antinpoika] Hyytiä, 6 henkeä. Antti ja vaimo, veli ja vaimo, poika ja tytär.
    • Vuoden 1657 maakirja: Liikolassa yksi talo, ratsumies Antti Hyytiä, verotus 3/4. Tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 4 henkeä. Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vaimonsa Kaarina (Karin) sekä Heikki Yrjönpoika ja tytär Agnes ?.
    • Vuoden 1658 maakirja: Liikolassa yksi talo, ratsumies Antti Hyytiä, verotus 3/4.
    • Vuoden 1659 maakirja: Liikolassa yksi talo, ratsumies Antti Hyytiä, verotus 3/4. Tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 5 henkeä. Antti [Antinpoika] Hyytiä, veli Antti Yrjönpoika ja vaimo Valpuri Martintytär, Matti Antinpoika ja vaimo Margreta Nuutintytär
    • Vuoden 1660 maakirja: Liikolassa yksi talo, ratsumies Antti Hyytiä, verotus 3/4. Tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 6 henkeä. Antti [Antinpoika] Hyytiä, veli Antti Yrjönpoika ja vaimo Valpuri Martintytär, xx vaimo Margreta Nuutintytär, xx, Lauri Pekanpoika
    • Vuoden 1661 maakirja: Liikolassa yksi talo, ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä, verotus 3/4.
    • Vuoden 1662 maakirja: Liikolassa yksi talo, ratsumies Antti [Antinpoika] Hyytiä, verotus 3/4. Tositekirja: Liikolassa 8 henkinen perhe: Antti [Antinpoika] Hyytiä, veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimo, veljenpoika Lauri Pekanpoika ja vaimo, ratsumies veli Matti ja vaimo sekä tytär Anna.
    • Vuoden 1663 tositekirja: Liikola, 7 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pekanpoika 1, ratsumies Matti ja vmo
    • Vuoden 1665 tositekirja: Liikola, 8 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Matti Antinpoika + vmo, ratsumies Lauri Pekanpoika ja vaimo 2
    • Vuoden 1666 tositekirja: Liikola, 8 Antti [Antinpoika] Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Matti Antinpoika + vmo, ratsumies Lauri Pekanpoika ja vaimo 2
    • Vuoden 1667 tositekirja: Liikola, 7 Antti Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Martti (?) Antinpojan leski, veljenpoika Lauri Pekanpoika ja vmo 2
    • Vuoden 1668 tositekirja: Liikola, 7 Antti Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pekanpoika ja vmo 2, Matti Antinpojan vaimo 1
    • Vuoden 1669 tositekirja: Liikola, 7 Antti Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pekanpojan vmo 1, Simon Yrjönpoika 1, Matti Antinpojan vaimo 1
    • Vuoden 1671 maakirja: Liikola. Antti Hyytiä on kirjattu ainoana Liikolan talona.
    • Vuoden 1673 tositekirja: Liikola, 6 Antti Hyytiän vmo 1, ratsumies Lauri ja vmo 2, Simo Yrjönpoika 1, Heikki Yrjönpoika ja vmo 2
    • Vuoden 1674 maakirja: Antti Hyytiällä 1 1/4 ja autiona 1/2. Antti Hyytiä on ratsumies.
    • Vuoden 1675 maakirja: Antti Hyytiällä 1 1/4 ja autiona 1/2. Antti Hyytiä on ratsumies.
    • Vuoden 1675 tositekirja: Liikolassa asuu 2 verotettavaa henkilöä, Heikki Yrjönpoika ja vaimo. Anttia eikä vaimoaan siis enää mainita tässä tositekirjassa.
    • Vuoden 1676 tositekirja Liikolassa asuu 5 henkinen perhe: Simo Yrjönpoika ja vaimo, Lauri ja vaimo sekä renki Yrjö Pietarinpoika.
    • Vuoden 1680 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1.
    • Vuoden 1685 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1.
    • Vuoden 1686 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1.
    • Vuoden 1687 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1.
    • Vuoden 1688 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1. Crono ograverade
    • Vuoden 1689 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1.
    • Vuoden 1690 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1.
    • Vuoden 1691 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1. Nyt Juho (Johan) Korlander ? (Kårlander ?)
    • Vuoden 1692 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1. Nyt Juho (Johan) Korlander ? (Kårlander ?)
    • Vuoden 1693 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1. Nyt Juho (Johan) Korlander ? (Kårlander ?)
    • Vuoden 1693 tositekirja Liikolan kylä on autio. Ensin on mainittu 1/2 veron autio tila ja sen jälkeen 1/3 veron Antti Hyytiän autio tila. Kaukolempiälän 1. tila on Matti Hyytiän 1/6 veron autio tila ja sen jälkeen seuraava tila, 1/2 veron tila' on myös Matti Hyytiällä ja autiona.
    •  Vuoden 1694 maakirja Liikolassa Antti Hyytiä 3/4 ja autiona 1/4. Nyt Juho (Johan) Korlander ? (Kårlander ?)
    • Vuoden 1694 tositekirja Liikolan kylä on autio. Ensin on mainittu 1/2 veron autio tila ja sen jälkeen 1/3 veron Antti Hyytiän leski, autio tila. Kaukolempiälän 1. tila on Matti Hyytiän 1/6 veron autio tila ja sen jälkeen seuraava tila, 1/2 veron tila' on myös Matti Hyytiällä ja autiona.
    • Vuoden 1695 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä 1 1/2 ja autiona 1/2. Verot 3/4 ja 1. Nyt Juho (Johan) Korlander ? (Kårlander ?)
    • Vuoden 1697 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Juho (Johan) Korlender ? (Kårlender ?), jolla verot 1/3. Nyt kruunun autio, Hyytiän jälkeen, joka v 1694 tämän omistanut, xx xx toisen kodin Liikolassa.
    • Vuoden 1698 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Juho (Johan) Korlender ? (Kårlender ?), jolla verot 1/3.
    • Vuoden 1699 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Juho (Johan) Kurlander ? (Kurlander ?), jolla verot 1/3.
    • Vuoden 1700 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linksxxx, jolla verot 1/3. Dragon under ...
    • Vuoden 1701 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linbergs, jolla verot 1/3. Dragon under ...
    • Vuoden 1702 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linbergs, jolla verot 1/3. Dragon under ...
    • Vuoden 1703 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linbergs, jolla verot 1/3. Dragon under ...
    • Vuoden 1703 tositekirja: Antti Hyytiä, tila autio
    • Vuoden 1704 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linbergs, jolla verot 1/3. Dragon under ...
    • Vuoden 1705 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linbergs, jolla verot 1/3. Dragon under ...
    • Vuoden 1706 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linbergs, jolla verot 1/3. Dragon under ...
    • Vuoden 1707 maakirja: Liikolassa Antti Hyytiä Nyt Sakari (Zachris) Linbergs, jolla verot 1/3. Dragon under ...

Matti Antinpoika Hyytiä (1630-1665)

  • Kooste
    • Matti on Antti Matinpojan nuorimmainen poika. Hänet mainitaan ensi kerran lähteissä Liikolan kylässä vuonna 1649.
    • Matti on avioissa Marketta Nuutintyttären kanssa. Matti kuolee vuoden 1667 tietämissä. Hän on ratsumies. Marketta vaimo on mainittu vielä vuoden 1669 lähteissä.
    • Matilla ja Marketalla on ainakin 2 poikalasta, Heikki ja Erkki.
    • Matti asuu 1650-ja 1660-luvulla kotitalossaan Liikolassa. Talon isäntänä mainitaan Antti-veli.
  • Lähteet
    • Vuoden 1649 tositekirja: Liikola. (ja samat tiedot vuonna 1650) mainitaan Matti-veli Antti Hyytiän ja vaimonsa Marketan sekä veljen vaimon Kaarinan kanssa.
    • Tositekirjassa 1652 Liikolan kylän ensimmäisenä talollisena mainitaan: Anders Hyttäin (Antti Hyytiä) ja vaimo Margreta, ryttare hustru Karin (Kaarina)sekä veli Matti (br Mats).
    • Vuoden 1654 tositekirja: Kaukolempiälä: Antti Hyytiä ja vaimo, veli ja kaksi veljen vaimoa, yhteensä 5 henkeä. Tässä mainittu veli on Matti ja Matti on siis avioitunut.
    • Vuoden 1655 tositekirja mainitsee Antti Hyytiän Kaukolempiälän ensimmäisenä talollisena. Antin lisäksi mainitaan vaimo, veli, ratsumiehen vaimo sekä tytär.
    • Vuoden 1656 tositekirja: Kaukolempäälän 1. talo: Antti Hyytiä, 6 henkeä. Antti ja vaimo, veli ja vaimo, poika ja tytär.
    • Vuoden 1657 tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 4 henkeä. Antti Hyytiä ja vaimonsa Kaarina (Karin) sekä Heikki Yrjönpoika ja tytär Agnes ?.
    • Vuoden 1659 tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 5 henkeä. Antti Hyytiä, veli Antti Yrjönpoika ja vaimo Valpuri Martintytär, Matti Antinpoika ja vaimo Margreta Nuutintytär
    • Vuoden 1660 tositekirja: Kaukolempiälän 1. talo: 6 henkeä. Antti Hyytiä, veli Antti Yrjönpoika ja vaimo Valpuri Martintytär, xx vaimo Margreta Nuutintytär, xx, Lauri Pietarinpoika
    • Vuoden 1662 tositekirja: Liikolassa 8 henkinen perhe: Antti Hyytiä, veljenpoika Antti Yrjönpoika ja vaimo, veljenpoika Lauri Pietarinpoika ja vaimo, ratsumies veli Matti ja vaimo sekä tytär Anna.
    • Vuoden 1663 tositekirja: Liikola, 7 Antti Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pietarinpoika 1, ratsumies Matti ja vmo
    • Vuoden 1668 tositekirja: Liikola, 7 Antti Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pietarinpoika ja vmo 2, Matti Antinpojan vaimo 1
    • Vuoden 1669 tositekirja: Liikola, 7 Antti Hyytiä ja vmo 2, Antti Yrjönpoika ja vmo 2, Lauri Pietarinpojan vmo 1, Simon Yrjönpoika 1, Matti Antinpojan vaimo 1

Heikki Matinpoika Hyytiä (1650-1690)

  • Kooste
    • Heikki Hyytiä asuu Liikolassa kotitilallaan. Hän avioituu.
    • Heikin jälkeläisistä ei ole tietoa.
  • Lähteet
  • * Vuoden 1680 tositekirja: Liikolassa asuu ratsuväen (Cavallerie) kohdalla 6 henkinen talous: Simo Yrjönpoika ja vaimo sekä veljenpoika Heikki Matinpoika ja vaimonsa sekä ratsumies Juho ja vaimonsa.

Erkki Matinpoika Hyytiä (1660-1690)

  • Erkki avioituu. Jälkeläisistä ei ole tietoa.

Kooste

  • Antti Matinpoika Hyytiä (Hyytiäinen) saapui Muolaan Kopralasta v 1623 Kivennavan Liikolan kylään. Liikolan kylä oli autioinut sotien aikana. Se muodostui kahdesta tilasta. Antti Hyytiä asettui toisen tilan isännäksi. Hän suoritti veronsa ratsumiehenä.
    • Antti sai ainakin 4 poikaa, Yrjön, Pekan (Pietarin), Antin ja Matin.
      • Yrjö-pojalla oli myös 4 poikaa, Antti, Heikki, Simo ja Frans.
        • Antti Yrjönpoika Hyytiä (1640-1670)
          • Lauri Antinpoika Hyytiä (1660-1704)
        • Heikki Yrjönpoika Hyytiä (1640-1700)
          • Yrjö Heikinpoika Hyytiä (1660-1710)
          • Matti Heikinpoika Hyytiä (1660-1710)
        • Simo Yrjönpoika Hyytiä (1640-1685)
        • Frans Yrjönpoika Hyytiä (1650-1695)
          • Antti Franssinpoika Hyytiä (1680-1733)
      • Pekka-pojalla oli yksi poika, Lauri
        • Lauri Pekanpoika Hyytiä (1630-1676)
      • Antti-pojalla ei liene ollut ainuttakaan lasta
      • Matti-pojalla oli kaksi poikalasta, Heikki ja Erkki
        • Heikki Matinpoika Hyytiä (1650-1690)
        • Erkki Matinpoika Hyytiä (1660-1690)
  • Antin jälkipolvi asui 1600-luvulla Liikolassa, osittain Kaukolempiälässä ja osittain Voipialassa. Osa kirjauksista löytyy myös Kotselän puolelta.
  • 1700-luvun puolella uusia poikapolvia saivat edellä mainituista Lauri Antinpoika, Yrjö Heikinpoika, Matti Heikinpoika ja Antti Franssinpoika.
    • Lauri sai Risto-pojan. Ristolla ei ollut poikalapsia.
    • Yrjö avioitui, mutta perheen jälkikasvusta ei ole varmuutta.
    • Matti Avioitui, mutta perheen jälkikasvusta ei ole tietoa.
    • Antti avioitui Helka Halosen ja Helena Niilontyttären kanssa. Antti sai 4 poikaa ja 5 tytärtä. Heidän jälkeläisiään ovat kaikki 1800-luvulla ja 1900-luvulla Kivennavalla asuneet Hyytiät.
  • Alkuperäinen sukunimi on ollut Hyytiäinen. Se muuttui 1600-luvulla Kivennavan puolella Hyytiä-muotoon.


Tilastotietoa Hyytiästä Kivennavalla

Syntyneitä Kivennavan kylissä

1700-luku: Liikola (14),

1800-luku: Liikola (89), Voipiala (23), Polviselkä (7), Ikola (6), Lipola (1),

1900-1914: Voipiala (30), Liikola (17), Ikola (5), Polviselkä (3),

Lähde: Syntyneet ja kastetut vanhasta Katihasta kerättynä. Nimen tulkinta ja tämäntyyppinen keräily tekevät luvut epävarmoiksi, mutta antaa kuitenkin yhden kuvan mihin kyliin suku pääosin on asettunut. alkuperäislähteistä.

1930-luvulla Hyytiän taloja:

Ikola (1), Kauksamo (1), Korpikylä (1), Liikola (7), Polviselkä (1), Voipiala (9),

Suku nykyisin

Lähteitä sukunimitietoihin

  • Pirjo Mikkola, Sirkka Paikkala: Sukunimet
  • Sirkka Karskela: Kivennapa, väestö ja tilat isonvihan jälkeen
  • Karjala-tietokannan henkilöhaku
  • Veijo Saloheimo: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620
Kivennavan kylät Kivennavan suvut Kivennavan väestö