Joutselän historiaa

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ennen 1700-lukua

Erityinen maine Joutselälle on jäänyt vuonna 1555 käydystä taistelusta, jossa ruotsalaiset joukot paikallisten talonpoikien tukemana pysäyttivät suuren venäläisjoukon. 150 sotilaan osasto tukenaan 400 Äyräpään alueelta rekrytoitua hiihtämällä liikkunutta talonpoikaa voittivat Kivennavan linnakkeen voudin Jöns Månssonin johdolla lukumääräisesti kymmenkertaisen vihollisen.

Valtatien varrella sijaitseva Joutselkä oli asuttu jo varhain keskiajalla, mutta sotien aikana väki vaihtui usein. Vuonna 1594 kylään 36 talosta vain kaksi oli asuttua, 22 merkitty poltetuksi. Paikka oli kuitenkin tärkeä ja keskeinen, niinpä se asutettiin aina uudelleen.

Vuonna 1638 perustettiin kestikievari. Kylässä oli tuolloin seitsemän ratsutilaa. Ratsutilat olivat tietenkin sodankäynnin kannalta merkittäviä ja ratsastajat olivat usein "ulkona". Väestö vaihtui ja vainolainen poltti taloja.

Vuonna 1659 kylässä oli taas 21 taloa, niissä 33 perhettä, mutta 1701 oli enää 12 perhettä ja kaksi ratsastajaa. Väki oli paennut metsiin, joutunut vangiksi tai surmattu. Myös valtatie oli kurjassa kunnossa kun 11000 ruotsalaista sotilasta marssi rankkasateessa kylän halki vaatien muonitusta, suojaa ja teiden kunnostamista. Sitten olikin venäläisten vuoro käyttää tietä vuosikausia.

1700-1800

Vuonna 1723 kylä näytti surkealta. 24 tilasta vain kolme pystyi maksamaan veronsa, 1727 veronmaksuun kykeneviä oli jo viisi. Loput tilat olivat autioina metsittyneitä, hylättyjä tai tuottamattomia huolimatta viljavasta maaperästä.

Isojako

Isojaossa 5.10.1895 19 kantatilan maat mitattiin 117 tilan kesken.



Joutselkään liittyvä sivusto