Laura Keurun evakkomatka

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lähtö kotonta lokakuussa 1939

Paria päivää aikaisemmin ilmoitettiin, että lähdettävä on. Mukaan oli otettava viiden päivän muona. Jo vähän aikaisemmin Pentti oli käynyt viemässä hevosen sotilashoitoon Terijoelle. Eläimet vietiin yhteiskuljetuksella pois. Viljat oli korjattuja nekin oli kerätty pois. Kesä oli ollut kaunisja antoisa: oli runsaasti marjoja, omenapuiden oksat taipuivat hedelmien painosta, juurikasvit ja vilja antoivat satoa niin kuin ei koskaan aikaisemmin. Oli korjattu ja säilötty talven varalle.

Ainoa, mitä tuosta runsaudesta lähtiessä saatiin mukaan, oli se puoli säkillistä jyviä,jotka äiti oli kerännyt lattialta ja jauhatti sitten Joroisissa. Meidät lastattiin härkävaunuihin 10. päivä lokakuuta illalla, ja junakyydillä tultiin sitten Joroisten asemalle,josta auto vei meidät kunnantalolle. Sieltä meidät vietiin Kerisalon saaren koululle. Meidät sijoitettiin taloon, jossa isäntinä olivat vanhapoikaveljekset. Emme ehtineet olla siellä kovin kauan, kun meidän oli Toinin sairauden vuoksi muutettava erääseen pieneen mökkiin. Siellä viivyin koko talvisodan ajan. Sodan päätyttyä menin Mikkeliin Sorinin kotelotehtaalle töihin. Siellä oli jo useita muitakin raivolaisia. Työparikseni sain entisen naapurini Mirja Hietasen. Keväällä 1940 tehdas muutti Helsinkiin, ja siellä olin kevääseen 1942.


Jatkosodan aika ja toinen lähtö

Syksyllä 1941 oli Kannas vallattu ja mekin pääsimme takaisin kotiin keväällä 1942. Talo oli onneksi pystyssä, joten voimme aloittaa kevättyöt ja muun elämisen heti. Minun vastuullani oli paljolti kotitöitä, mutta olin myös työssä Marttamajalla, joka muistini mukaan oli entisessä Reitaman talossa Isontien varrella.

Sitten tuli kesäkuu 1944. Rajoilla alkoi olla liikehdintää. Mistä me mitään tiesimme. Aioimme jatkaa elämää kuten ennenkin, mutta 10. päivänä tuli sanoma: rintama pettänyt, ryssät ovat pian täällä. Kuisman poika tuli sanomaan, että lähdettävä on. Pentti sanoi, että Nokkoset olivat vielä kotona. Pihalla oli neljä sotilasta väsyneinä ja nälkäisinä. Tulivat meille. Olin juuri paistanut leipää; annoin heille ruokaa ja maitoa ja käskin levätä.

Äiti ja Pentti lähtivät eläinten kanssa Kuuterselän kautta eteenpäin. Itse lähdin myöhemmin pyörällä samaa tietä ja tapasin heidät Liikolan kylässä. Jatkettiin matkaa ja tultiin kai Muolaaseen. Oltiin järvenrantakylässä. Takana näkyi vihollisen lentokoneita. Poikettiin johonkin taloon. Isäntä kielsi nuotion polttamisen. Toinen talo oli mäellä matkan varrella. Poikkesimme sinne, mutta emäntä sanoi, ettei saa seisottaa liikoja eläimiä pihassa. Siellä olivat Räikkösetja me.

Kävin hakemassa vettä lähteestä jyrkässä rinteessä, jolloin metsiköstä tuli mies. Hän oli isomahainen, aivan tavallisissa siviilivaatteissa oleva ja puhui suomea. Hän sanoi minulle: “Tule kello kaksi tänne alas. Tuletko varmasti?” En uskaltanut sanoa, että olimme juuri lähdössä. Talon emäntä sanoi, ettei hän tunne sellaista miestä eivätkä hekään nyt uskalla jäädä enää kotiin.

Heinjoen asemalta nousin junaan. Äiti ja Pentti jatkoivat matkaa lehmien kanssa. Muistaakseni menimme Sauvamäkeen Savoon. Elukat pääsivät navettaan ja matkalaiset tupaan nukkumaan. Sieltä meidät sijoitettiin Juvalle. Itse lähdin työnhakuun Jyväskylään. Loppukesän olin Kirjavaisen Ellan (myöh. Lukkarinen) kanssa töissä tykkitehtaalla. Kun miehiä alettiin kotiuttaa sodan loputtua, loppuivat meiltäkin työt tehtaassa. Sillä välin olimme kuitenkin saaneet tiedon paikasta, mihin voisimme asettua vakituisesti asumaan: saimme pienen tilan viljeltäväksemme ja asuttavaksemme Kangasaita.


Lähde:

Raivola, kotikyläni Kivennavalla Laura Keuruu tarinaa on muistiinmerkinnyt Kirsti Kondelin.

Kivennavan kylät Raivola Kertomukset evakkotieltä Matkakertomuksia Kivennavan historia