Luukka

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suvun alkujuuret

Ristimänimestä Luukas on laajimmalle levinnyt muunnos Luukka. Sukunimenä Luukka on kaakkoissuomalainen, mutta toisaalta etelähämäläinenkin nimi. Vanhastaan se on esiintynyt Karjalan kannaksella.

Sirkka Karskelan selvitysten mukaan Luukan nimi esiintyy ohimenevästi pari kertaa Kivennavalla, esimerkiksi vuoden 1639 henkikirjassa mainitaan Kekrolassa Yrjö Vuonan huonemiehenä Jac Andsson Luca ja Muolaassakin jo vuonna 1569. Reijon (Grels, tilan nimi myöhemmin "Reijola") isä Jaakko lienee syntynyt noin 1650, Reijo 1681. Lähteiden epätarkkuus ja aukollisuus estää varman tulkinnan.

Luukka Kivennavalla

Syntyneitä 1800-luvulla: Lintula (1),

Luukka talollisena

1930-luvulla Rantakylä (1),

Luukka nykyisin

Lähteitä sukunimitietoihin

  • Pirjo Mikkola, Sirkka Paikkala: Sukunimet
  • Sirkka Karskela: Kivennapa, väestö ja tilat isonvihan jälkeen
  • Karjala-tietokannan henkilöhaku
  • Veijo Saloheimo: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620
Kivennavan kylät Kivennavan suvut Kivennavan väestö