Raivolan asukkaita 1939

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuonna 2000 ilmestynyt Raivola - kotikyläni Kivennavalla kirja sisältää henkikirjatietojen perusteella (noin) vuonna 1939 Raivolassa asuneiden henkilötiedot: tiedot on esitetty talo- tai perhekunnittain. Siinä tietolähde on ollut Rajajoen Äyräpään kihlakunnan Kivennavan henkikirja vuosilta 1939-1940. Henkikirjojen tietoihin sisältyy aina useita tulkintamahdollisuuksia, joten tiedoissa voi olla puutteita. Todennäköisesti osa tähän jaotelluista perhekunnista on asunut samassa talossa, eikä tätä voi tarkistaa ilman talotietoja. Perhekuntien hahmottamisen helpottamiseksi lapsiksi tulkitut henkilöt on mekitty pienemmällä fontilla. Perhekunnan päähenkilöksi tulkitun sukunimi on kokonaan versaalilla.

  • AIRIKKA, Kaarlo -1881 + Lovisa o.s. -1877
  • AIRIKKA, Verner -1916 + lmpi-Iida o.s. -1918
  • AHVENAINEN, Väinö Aaretti -1893 + Anna Kutilainen -1891 Lapset: Antero 1930, Martti Olavi 1933, Pirkko Tuulikki 1935
  • AHVENAINEN, Ristiina o.s. Korhonen -1882
  • AKSENOFF, Iraida o.s. Gluumova -1902
  • ALISKA, Väinö Matinp. -1912 + Aili o.s. Murtonen -1910
  • ARPREN, Iida o.s. Heiskanen -1870
  • BERG, Nikolai -1869 Lapset: Vilhelm Johannes 1902 Heddi Marie 1906
  • BESSONOFF, Maria -1876 Lapset: Evgenia Nikolaint. 1906 Nikolaint. 1908, Nikolai Nikolainp. 1911 Bessonoff, Pjotr Nikolainp. -1900 + Katariina o.s. Glumova -1910 (Lapset: Nikolaij 1939, Boris 1941) Bessonoff, Dmitri Nikolainp. -1902 + Maria o.s. Kopylowa -1905
  • BESSONOFF, Ivan -1905 + Alina o.s. -1910 Lapset: Anja Annikki 1937, Sauli Mikael 1941
  • BESSONOFF, Olga Mikaelini. -1886
  • BISTER, Mikko Villenp. -1901 + Tamara Hollo -1909 Lapset: Lilja Margareta 1927, Eino Johannes 1931, Pertti Olavi 1935, Anja Orvokki 1939, Taisto Esko 1941 Hollo, Sirkka Liisa Tamarant. 1925
  • BISTER, Juho Villenp. -1898 + Anna Savolainen -1905 Lapset: Aikka Laila 1927, Veikko Olavi 1929, Lea Marjatta 1934, Tuula Helinä 1941
  • BLOOKER (PENSASTO), Anna (1884)
  • ELLONEN, Antti -1872
  • ESKELINEN, Olga o.s. Peuron -1864 Lapset: Peuron, 1892
  • GALKIN, Ivan Ivaninp. -1899 + Maria Surenkina -1903 Lapset: Vladimir 1926, Nikolaij 1931, Boris 1936
  • GLUMOFF, Aleksei Georginp. -1908 + Evgenia Aleksandrowa -1905 Lapset: Julia 1930, Ekateriina 1931
  • GLUMOFF, Paavo Georginp. -1910 + Elena o.s. Aksenoff -1910
  • GLUMOFF, Pekka Georginp. -1904 + Lyydia Bessonova -1909
  • GLUMOFF, Serafina Aleksanderini, o.s. Schutschkowa -1881 Lapset: (Georgij) Georginp. 1916
  • HAAPANEN, Villiam Juonaksenp. -1901
  • HAAPASAARI, Vilho Joosepinp. -1902 + Saima o.s. Lieri -1909 Lapset: Senja Sinikka 1934, Jaakko Olavi 1935, Pentti Kalevi 1936, Antti Antero 1938, Terttu Maria Kyllikki 1939, Pirkko Ellen 1941
  • HAAPASAARI, Viktor Joosepinp. -1907 + Tyyni o.s. Anttonen -1909 Lapset: Aira Hillevi 1929, Jouko Aulis 1931
  • HAKALA, Otto Edvard -1885 + Jekaterina Saitsewa -1888
  • HAKOLA, Eeva -1857
  • HALONEN, Topias Tuomaanp. -1893 + Iida o.s. Veteli -1887 Lapset: Elisabet Topiaant. 1920 Aune Sinikka Topiaant. 1920 Keijo Olavi 1923 Maire Tellervo 1924 Kalevi Ensio 1925 Hilkka Siviä 1928
  • HALONEN, Katri o.s. Järveläinen -1864 Lapset: Anna 1901 Armas Tuomaanp. 1904 Halonen, Matti Johannes Tuomaanp. -1888 Lyyli Emilia Matint. 1913 Greetta Matint. 1918 Eevi Maria 1922
  • HALONEN, Väinö Tuomaanp. -1896 + Helena Lieri -1896 Lapset: Leo Albin Väinönp. 1917 Lea Anna 1935
  • HANDMAN, August Voldemar -1863 + Maria o.s. Mundt -1874
  • HARJU, Anna o.s. Kirjavainen -1869 Lapset: Aina 1912
  • HARJU, Juho Ristonp. -1877
  • HARSIA, Aina Heikint. -1915
  • HARTONEN, Lyydia -1855
  • HAVISTOLA (Frantz), Johannes -1908 + Lyydia Paajanen -1905
  • HELMINEN. Kustaa Kustaanp. -1902 + Lydia o.s. Montonen -1905 Lapset: Hilkka 1924, Kirsti 1924, Keijo Jalmari 1926, Eino Kustaa 1927, Sirkka Liisa 1929, Eila Mar­jatta 1931, Maija Sinikka 1932
  • HENTTINEN, Esa Mikonp. -1901 + Amanda Mikkolainen -1901 Lapset: Reino Toimi 1926, Pentti Einari 1928
  • HENTTONEN, Matti -1895 + Helena o.s. -1894 Lapset: Anna Katri 1924 Veikko Matias 1926 Sirkka Sanelma, 1929, Viljam 1931, Pentti Johannes 1935
  • HIETANEN, Aatami -1875 + Anna Maria Parikka -1884 Lapset: Mirjam 1920
  • HIIRI, Paavo -1878 + Maria o.s. -1872 Hiiri, Lapset: Toivo Paavonp. -1910 + Eliina o.s. Kyllästinen -1909, (Lapset: Maija Liisa 1933)
  • HIIRI, Helmi Irene (1917), Hiiri, Hilja sisar)
  • HINTIKKA, Elias -1886 + Helena o.s. -1891
  • HOLLO, Juho Fredrik -1879 + Anna -1882 Hollo, Lapset: Leo Juhonp. -1918 + Ebba o.s. Seppänen -1920
  • HOLM, Juho -1871 Lapset: Eemil Juhonp. 1905 August Juhonp. 1907
  • HOLMBERG, Maria o.s. Munne -1888
  • HOLTTINEN, Viktor Mikonp. -1894
  • HONKANEN, Jooseppi Juhonp. -1894 + Edit Vainio -1896 Honkanen, Lapset: Teuvo Olavi 1933 (ottolapsi)
  • HONKANEN, Mikko -1884 + Katri o.s. (1866?)
  • HOVI, Nikolai -1897 + Hilda o.s. -1904 Lapset: Helge Harry 1923, Pentti Olavi 1925, Pertti Pauli 1926, Kaija Mailis 1929, Urpo Niilo Joel 1934, Marja Liisa 1940, Yrjö Veli 1931
  • HOVINHEIMO, Pauli -1890 + Hilma o.s. -1912 Lapset: Eugenia 1937, Elisabeth 1938
  • HUKKA, Juho Juhonp. -1874 + Eeva o.s. Määttänen -1887 Lapset: Vilho Veikko 1911, Lyydi Mirjam 1919, Eino Elias 1924, Erkki Olavi 1927, Pentti Juhani 1931
  • HUTTUNEN, Edvard -1896 + Elin -1900
  • HUUHTANEN, Mikko -1889 Lapset: Tauno Joel, 1917 Olavi 1919, Reino Edvard 1923
  • HUUHTANEN, Aina -1907 Aina Ester 1928 Johannes (1915, veli)
  • HUUHTANEN. Elsa o.s. Paajanen -1893 Lapset: Toivo 1924, Tyyne Ester 1925, Tenho Nestor 1928
  • HYTTINEN, Edvard Antinp. -1903 + Saima o.s. Pulkkinen -1906 Lapset: Reijo Kalevi 1938
  • HYYTIÄINEN, Aleksander -1882 + Anna Helena Touronen -1886 Hyytiäinen, Lapset: Aarne Aleksander -1917 + Ester Maria o.s. Kanninen -1917
  • HÄMÄLÄINEN, Olga o.s. Ilonen -1900
  • HÄMÄLÄINEN, Ville -1860 + Maria Lovisa Korpp -1861
  • HÄNNIKÄINEN, Juho -1868 + Hetti o.s. -1868
  • HÄNNINEN, Aleksander -1906 + Aleksandra o.s. -1909 Lapset: Elsa Inkeri Aleksanterini. 1939
  • HÄNNINEN, Oskar Juhonp. -1902 + Iida o.s. Käkönen -1904 Lapset: Rainer Kalevi 1938, Hannu Olavi 1939
  • IIVONEN, Juhana Hiobinp. -1876 + Loviisa Vesalainen -1877 Lapset: Väinö Juhana 1904, Hellin Sanelma 1914
  • IIVONEN, Katri o.s. Nokkonen -1889 Lapset: Toini 1913, Laura Juhanant. 1916, Pentti 1923
  • IKÄVALKO, Adam Adaminp. -1908 + Bertta o.s. Rontu -1912 Lapset: Maija Meeri 1937
  • ILONEN, Stiina o.s. Vesterinen -1871, Lapset: Ilonen, Mikonp. -1903 + Maria o.s. Hollo -1910 Lapset: Yrjö Olavi 1928, Erkki Johannes 1930, Eeva Inkeri 1933, Kunnar Kyösti 1938, Lauri Antero 1941
  • INKINEN, Pekka -1885
  • JAATINEN, Heikki Matinp. -1889 + Helena Onttonen -1888 Lapset: Emmi Kaarina 1922 Elma Annikki 1926 Erkki Johannes 1929
  • JAHNSON, Väinö Jalmar Hugonp. -1899 + o.s. Savolainen -1900 Lapset: Kauko Väinö Vilhelm 1925
  • JAHNSON, Klara o.s. Räisänen -1870
  • JUNNINEN, Aleksander (1875)
  • JUNNONEN, Olga Maria o.s. Kärkkäinen -1878 Lapset: Sanelma 1919, Teuvo Veikko 1922
  • JÄÄSKELÄINEN, Juho -1855 Jääskeläinen, Lapset: Väinö -1892 Anna -1894
  • KA1TALA, Mikko -1887 + Maria o.s. -1892 Lapset: Paavali Mikonp. 1921, Roosa 1923
  • KAARTTINEN, Antti -1874 Lapset: Iida Maria 1908
  • KAILANKO (Kiriloff), Vasili -1870 + Iida o.s. Teitto -1877 Lapset: Ville Vasilinp. 1916
  • KAIPAINEN, Toivo Jalmarinp. -1909 + Lempi Veijalainen -1912 Lapset: Annikki 1933, Sinikka 1935, Pirkko Anneli 1937 (talo 346)
  • KAIPAINEN, Jalmari -1884 + Aino o.s. -1891 (talo 346)
  • KAITALA, Nikolai Mikonp. -1911 + Aino Virolainen -1911 Lapset: Anja Kaarina 1931
  • KAJANDER, Eenok -1902 + Helena o.s. -1902 Lapset: Irja Irene 1921, Unto Tapio 1924, Raili Sinikka 1933
  • KANNINEN, Samuli -1880 + Maria o.s. -1886 Lapset: Liinu Katri 1912, Hilma 1915, Emmi Elina 1922, Antti 1923
  • Kanninen, Hilkka Marjatta -1914 Lapset: Martti Juhani 1938
  • KANSONEN, Juho Vilponp. -1878 + Maria o.s. Pokkinen -1883 Lapset: Helmi Mirjam Juhont. 1913 Kansonen, Toivo Fredrik Juhonp. -1908 + Ilta Johanna o.s. Piirainen -1906 Ritva Iiris, 1936 Raita Marjatta 1940
  • KARHU, Maija Liisa -1856 Lapset: Hilja Mikont.
  • KARVANEN, Keijo Kullervo Tuomaanp. -1915 Karvanen, Tuomaanp. -1914 + Helli o.s. Veijalainen -1913 Lapset: Seppo Urho Olavi 1940
  • KARVANEN, Mikko Matinp. -1882 + Anna o.s. Paavolainen -1885
  • KAUHO, Nikolai -1896 + Ida Annikki Koponen -1913
  • KAUKONEN, Antti Juhonp. -1892 Lapset: Mikko 1926
  • KAURANEN, Tuomas Juhonp. -1896 + Alma o.s, Äikäs -1899 Lapset: Pauli 1922 Laila Maria 1924 Leila Eeva 1927 Veli Osmo 1931. Jenny Helka 1934 Terttu Annikki 1938
  • KAURANEN, Juho Antinp. -1863 + Maria Tukia -1866
  • KEKKI, Alma o.s. Saksa -1880 Lahja Juhoni. 1912 Kekki, Lapset: Toivo Emil Johannes Juhonp. -1907 + Ella Aura o.s. Kerttula -1907 Jukka Pekka 1929 Arvo Veli 1933 Martti Kalevi 1938 Kekki, Niilo Tapio Toivonp. -1909 + Sirkka Sylvi o.s. Pesonen -1907 Eeva Maijatta 1929
  • KEMPPI, Johan -1864
  • KILPIÄINEN, Veikko Arvi Santeri -1904
  • KILPIÄINEN, Eero Antti Hermaninp. -1915
  • KIRILOFF, Nadeschda o.s. Podduikina -1889 Kiriloff, Nikolainp. -1901 + Pulheria o.s. Hramowa -1899 Lapset: Eugenij 1922, Aleksander 1924, Boris 1931, Georgij 1939
  • KIRJAVAINEN, Hetti o.s. Ilonen -1870 Kirjavainen, o.s. Ronni -1895 Kirjavainen, Lapset: Reino Edvard Paavalinp. -1918 + Helmi o.s. Anteroinen -1918 Ronni, Paavo (1897, vävy) + Aino Siviä o.s. Kirjavainen -1900, Toini Onerva 1925
  • KIRJAVAINEN, Esa Pietarinp. -1892 + Anna Tepponen -1893 Lapset: Reino 1920, Lyyli Sanelma 1921, Helmi 1924, Elna 1925, Toivo 1927
  • KIRJAVAINEN, Antti Esanp. -1883 + Maria Lamberg -1883 Lapset: Taimi Elisabet 1913, Aarre Antti 1915, Susi, Adam Taavetinp. (1906, vävy)+ Hilma-Katriina o.s. Pullinen -1908
  • KIRJAVAINEN, Helena o.s. Pokkinen -1870 Lapset: Rauha 1907 Kirjavainen, Pekka Matinp.-1903 + Iida o.s. Puputti -1898
  • KIRJAVAINEN, Pietari Esanp. -1878 + Anna Veijalainen -1892 Lapset: Ella Elisabet 1920
  • KIRJAVAINEN, Antti Pietarinp. -1896 + Klaudia Tsvetkova -1897 Lapset: Elsa Maria 1922, Lempi Elina 1924
  • KIRJAVAINEN, Hilma Sakarint. -1900 Lapset: Hoiva Onerva 1921
  • KIRJAVAINEN, Katri o.s. Pimiä -1863
  • KIRTOLA (Kirjuntscheff), Vasili -1884 + Varvara Solomonowa -1894 Lapset: Valentina 1913, Tamara 1916, Jevgenij 1918, Paavel 1921, Vladimir 1921, Sergeij 1927
  • KIURU, Stiina o.s. Kalmi -1866
  • KOIRANEN, Eino Aaponp. -1904 + Aili o.s. Kauttu -1902 Lapset: Sinikka Terhikki 1930, Reino Ragnar 1933
  • KOIVISTOINEN, Amalia o.s. Tiironen -1892 Eila 1919
  • KOLEHMAINEN, Eero -1884 + Hilja Maria Hämäläinen -1892 Lapset: Vilho Tapio 1920
  • KOLI, Helena o.s. Jaatinen -1867 Handman, Adolf Helmut -1895 + Veera o.s. Vashtshalowa -1904
  • KONDELIN, Edvard Juhananp. -1895 + Olga o.s. Nokkonen -1896 Lapset: Kirsti Sirkka 1924 Olavi Edvard 1926 Kalevi 1928 Maria Terttu 1930 Kullervo 1930
  • KOPONEN, Aleks -1894 + Antoniina -1901
  • KOPPANA, Maria o.s. Nokkonen -1859
  • KOPRA, Mikko Matinp. -1901 + Aina Huuhtanen -1905 Lapset: Eini Ellen 1930, Erkki Einari 1932, Eija Esteri 1941
  • KOPRA, Maria o.s. Hänninen -1893 Lapset:Arvi Helvi 1921 Kopra, Lauri Juho -1922 + Helvi Viola o.s. Sjöstedt -1924
  • KOPRA, Antti Tuomaanp. (1896), Kopra, Eeva Tuomaant. (1901), Kopra, Mikko maanp. -1904
  • KOPYLOFF. Vasili -1900 + Valentina o.s. -1902 Lapset:Daniel 1931, Viktor 1936
  • KORFLIN (Schavikina), Pelagea Ivanint. -1876
  • KORHONEN, Aatam Vilhelminp. -1886 + Katri Sarvi -1894 Viljo Aataminp. 1908 Korhonen, Onni Aataminp. -1911 + Sylvi o.s. Pyykkö -1912 Lapset: Leo Raineri 1937 Eino Kalevi 1938, Osmo Olavi 1940
  • KORKKINEN, Antti -1865 + Anna o.s. -1865
  • KORKKINEN, Pekka -1856 + Helena o.s. -1876 Lapset: Toivo Armas 1899
  • KORKKINEN, Saara o.s. Nikkanen -1877 Lapset: Johannes Juhonp. 1903
  • KOSTIAINEN, Paavo Tuomaanp. -1887 + Anna o.s. Kopra -1885 Lapset: Sulo Emil Edvard 1915, Urho Olavi 1919, Keijo Kauno 1921
  • KOTILAINEN, Aleksanteri -1887 + Anna Maria Poutiainen -1895 Lapset: Leo 1919 Toivo 1920
  • KOTRO, Aleksander -1866 Petter 1907
  • KOUHIA, Aatami Mikonp. (1897), Kouhia, Paavo -1898 Kouhia, Anna Mikont. -1889 Lapset: Maire Kerttu Annant. 1922
  • KRASCHENININ (myöh. Torikka), Aleksander -1886 + -1894 Lapset: Aleksander 1922, Georg 1925, Voldemar 1928, Feliks 1933
  • KRUGLOFF, Aleksandra Vasilint. -1882
  • KRUUS, Jooseppi -1898 + Aina Maria Kuisma -1901 Lapset: Jaakko 1930 Jorma 1932 Liisa Kaarina 1935
  • Kuisma, Johannes (1899, vävy) + Elsa Munne -1898 Pekka Olavi 1921 Lapset: Eino 1923 Toivo 1926 Helvi 1930 Anna Maija 1932 Aura Tuulikki 1935 Tauno 1938 Pentti 1941
  • KUKKONEN, Anna o.s. Paajanen -1872 Lapset: Lempi 1914 Kukkonen, Johannes Juhonp. -1908 + Alma Alisa o.s. Susi -1910
  • KUKKULA, Ida o.s. Joki -1881 Lapset: Kaarlo
  • KULTANEN, Eemil Vilhelminp. -1897 + Maria Savolainen -1895 Savolainen, Lapset: Tyyne Maria Mariant. 1921 Savolainen Väinö Marianp. 1923
  • KUNITZIN, Jelena (Helena) Johanneksent. -1866 Vera 1894 Kunitzin , Ivan Aleksanderinp. -1898 + Sinaida o.s. Firsova -1899 Lapset: Vladimir Ivaninp. 1925 Gleb 1927 Alla 1928 Kuntola (Kunitzin), Nikolai Aleksanderinp. -1906 + Tamara o.s. -1909
  • KUNITZIN, Klaudia Vasilint. o.s. Narkevitsch -1884
  • KUNITZIN, Olga Vasilint. -1872 Kuntola, Lapset: Aleksander 1918
  • KUTILAINEN, Ulla o.s. Nikkanen -1873 Lapset: Alina 1899, Uuno Juoseppi Juosepinp.1902, Arvid Juosepinp. 1907, Viljo Juosepinp. 1913, Helvi Toini Juosepint. 1916
  • KUTILAINEN, Viljo Villenp. -1911 + Aliisa Kokko -1911 Lapset: Pertti Kalevi 1937
  • KUVAAJA, Iida -1911
  • KYLLÄSTINEN, Iida o.s. Pylsy -1877 Lapset: Eino Tuomaanp. 1903, Ester Maria Tuomaant. 1917
  • KYMÄLÄINEN, Ville Antinp. -1897 + Lahja Pyykkö -1897 Lapset: Kauko Olavi 1926
  • KYYHKYNEN, Juoseppi Antinp. -1889 + Hilma Hämäläinen -1895 Lapset: Helke Johannes 1926, Lauri 1928, Martta Annikki 1931
  • KYYHKYNEN, Antti Antinp. -1891
  • KYYRÄ, Juho Tuomaanp. -1887 + Hanna Mentu -1893 Lapset: Katariina 1915, Jalmari 1916, Amalia 1919, Armas 1920, Väinö 1922, Hilkka 1927
  • KÄHÖNEN, Anna o.s. Seppänen -1865 Lapset: Hanna 1889
  • KÄPPI, Tahvo -1880
  • LAAKKONEN, Juho Annanp. -1881 + Matilda Jakobsson -1888 Lapset: Laakkonen, Eino Juhonp. -1911 + Hilma o.s. Kotilainen -1908 Lapset: Lilja Kyllikki 1935, Eino Johannes Einonp. 1939
  • LAAKKONEN, Juho Heikinp. -1903 + Hilma o.s. Liukko -1904
  • LATTUNEN, Hetti o.s. Pelkonen -1882 Lapset: Toivo 1907, Edvard Antinp. 1910, Toini Antint. 1917, Sulo Antinp. 1920, Lattunen, Jalmari -1912 + Eila Astrid o.s. Turunen -1917 Lapset: Seija Anneli 1938, Anja Kaarina 1940
  • LAURONEN, Aleksanteri -1900 + Hilma Maria Kaljunen -1901 Lapset: Aura Inkeri 1928, Ilmari Sakari
  • LAUTAMIES, Antti Antoninp. -1890
  • LEMETTI, Oiva Juho Juhonp. -1915 + o.s. Korpela 1913
  • LEMMETTY, Yrjö Tuomaanp. -1894 + Hilma Suokas -1903 Lapset: Vilma Annikki 1926, Niilo Pauli 1927, Sirkka Liisa 1928, Mauno Kalevi 1929, Raili Tuulikki 1937
  • LEMMETTY, Armas -1901 + Katri Greta Kovalainen -1900 Lapset: Kirsti Tuulikki 1929, Jaakko Sakari 1932
  • LEMMETYINEN, Otto -1899 + Saima Emilia Ilonen -1908 Lapset: Mauno Kalevi 1935
  • LEMPINEN, Katri o.s. Nikkanen -1857 Mannonen, (1892, vävy) + Anna Maria o.s. Lempinen -1895 Lapset: Alpo Uolevi Mooseksenp. 1918
  • LEMPINEN, Pietari Tuomaanp. -1879 + Katri Kouhia -1885 Lapset: Anna Klara Pietarint. 1911
  • LEMPINEN, Juho -1880 + Maria o.s. -1877
  • LEMPINEN, Mikko Antinp. -1898
  • LEMPINEN, Uolo(?) Tuomaanp. -1856
  • LEPPÄNEN, Ilmari -1895 + Olga Sofia Allonen -1899
  • LESKINEN, Toivo Juhonp. -1909 + Airi o.s. Aaltonen -1910 Lapset: Iija Onerva 1932
  • LIERI, Helena o.s. Lieri -1896 Lapset: Onni Helenanp. 1928
  • LIFLÄNDER, Jooseppi Juhonp. -1899 + Anna Janger -1900 Lapset: Maire Onerva 1924, Mami Kalevi 1925, Milja Anneli 1930
  • LINDEBERG, Feodor -1890 + Olga -1902 1930
  • LINDFORS, Ulla o.s. Nikkanen -1873 Lapset: Elvi 1909, Hilma Kustaant. 1912
  • LINDSTRÖM, Adolf Albert Aleksanterinp. -1894 + Aurora o.s. Appelberg -1882
  • LIUKKO, Johannes Simonp. (1907), Liukko, Otto -1913
  • LOGINOFF, Mikko -1880 + Iida o.s. -1884 Lapset: Helmi 1914, Väinö 1916, Aino Maria 1919, Hilkka
  • LOIPPO, Heikki Mikonp. -1899 + Iida Huumonen -1904
  • LOPONEN, Juho -1883 + Anna Lydia Halonen -1879 Lapset: Salme Miljani 1918 Loponen, Kaino Johannes -1915 + Bertta Iivonen -1919 Lapset: Jaakko Antero 1941</small>
  • LUND, Miina o.s. Kansonen -1874 Toini Kaarlont. 1912
  • Lundia (Lund), Viljo Aleksander Kaarlonp. -1898 Katri o.s. Paajanen -1889 Lapset: Aila Kaarina 1921, Tenho Verner 1923, Maire Maijatta 1927
  • LYHTINEN, Juho -1913
  • MAJURI, Antri Topinp. -1880 + Sofia o.s. Lieri -1891 Lapset: Eemil Jalmari 1912, Elna Amalia 1915, Eino Johannes 1917, Emmi Annikki 1919, Bertta Alina 1921
  • MALINEN, Knut -1890 + Anna Maria Karvanen -1884
  • MALINEN, Uuno Juhonp. -1886 + Ulrika Munne -1893
  • MATIKAINEN, Elsa Vilhelmina -1896
  • MICHELSON, Johannes Alex -1872 + Doris-Luisa Korro -1874 Lapset: Otto 1909
  • MIETTINEN (ent. Rättö), Helena -1887 Rättö, -1920
  • MIETTINEN, Natalia Feodorint. -1873 Lapset: (Klaara) Klaudia 1901
  • Miettinen, Juho -1908 + Bertta o.s. -1911
  • MIETTINEN, Nikolai -1906
  • MIIKKULAINEN, Aleksander -1880 + Vera o.s. -1889 Lapset: Niina 1912, Juhana 1917, Antton 1918, Nestori 1921, Antero 1928, Eero 1931
  • MIIKKULAINEN, Yrjö -1915 + Siri o.s. -1919
  • MOILANEN, Viktor -1880
  • MOISANDER, Juho Juhonp. -1891 + Edla Kiuru -1901 Lapset: Sirkka Annikki 1928, Kaino Kalevi 1929, Ilkka Johannes 1932, Ilmo Ensio 1934
  • MOISANDER, Antti Juhonp. -1882 Lapset: Tommi Antinp., Eino Antero 1922, Lauri 1925
  • MOISANDER, Johannes -1895 + Anna Maria Torkkel -1896
  • MUNNE, Anna o.s. Ronkanen -1877 Lapset: Huuhtanen, Antinp. (1897, vävy) + Elsa Maria o.s. Munne -1898 Lapset: Helmi 1922, Sylvi 1924, Lyyli 1928, Hilkka 1931, Sihvonen, Hilja Johanna Esant. o.s. Munne -1907 Lapset: Eero Armas Matinp. 1930
  • MUNNE, Juoseppi Sakarinp. -1886 + Anna Kirjavainen -1885 Lapset: Toivo Reipas 1911, Touko 1917, Siviä 1920, Hilpeä 1923. Tellervo 1926 Munne, Alvi Albert -1907
  • MUNNE, Juoseppi Matinp. -1876 + Eeva Susi -1875 Lapset: Anna Maria 1899, Lempi Lahja 1911, Munne, Aaro Juosepinp. -1903 + Iida o.s. Arvelin -1900
  • Munne, Jalmar Juosepinp. -1900 + Lempi Turklin -1906 Lapset: Eeva Inkeri 1928, Martti Henrik 1932, Kyösti Juhani 1937, Hilppa Lyyli 1941
  • MUNNE, Ida Joosepint. -1891, Lilja, Hugo (1897, vävy) + Anna Helena o.s. Munne -1889 Lapset: Jenny 1925, Atte 1926, Timo 1929
  • MUNNE, Vilppo Matinp. -1882 + Anna o.s. Korkkinen -1890 Lapset: Alli 1912, Maire 1914, Pentti Veli 1921
  • MUNNE, Juhana Matinp. -1878 + Lovisa Häkkinen -1874 Lapset: Antti 1907, Toivo 1914, Pekka 1916
  • MUNNE, Aliina o.s. Luukkonen -1885
  • MUNNE, Anna o.s. Nokkonen -1862 Maria 1889
  • MUNNE, Anna o.s. Rämö -1870 Lapset: Hilma 1899, Johannes Matinp. 1908
  • MUNNE, Helena o.s. Moisander -1885 Lapset: Einari, 1918 Sylvi 1923
  • MUNNE, Johannes Pietarinp. -1905 + Anna o.s. Holttinen -1904
  • MUNNE, Juoseppi Juhonp. -1860
  • MUNNE, Katri Benjamint. -1886
  • MURTONEN, Jooseppi Hiopinp. -1887 + Iida Rämö -1892 Lapset: Eero Sulo 1921 Lauri Olavi 1929
  • MURTONEN, Juoseppi -1889 + Anna o.s. -1890 Selma Siviä 1912 Lapset: Eero Olavi 1916, Pentti 1920
  • MUSTONEN, Elsa o.s. Wallenius(?) -1895 Lapset: Sirkka 1923, Jorma Juhani 1924
  • MUTTA, Saima Joonaksent. (1911), Meeri Elviira -1918 Mutta, Lapset: Elma Lilja 1924 (käly?)
  • MUTTA, Kaarlo Robert -1893 + Helena Firsovva -1899 Lapset: Firsoff, Olga 1929, Firsoff Julia 1935
  • MUURILAINEN, Armas -1917
  • MÄKELÄINEN, Anna o.s. Kirjavainen -1872
  • MÄKELÄINEN, Eemil Vilhelminp. -1894 + Ulla Hietanen -1894
  • MÄÄTTÄNEN, Joel -1895 + Iida Maria Harju -1894 Lapset: Sirkka Siviä 1920, Tenho Veikko 1922, Heino Olavi 1924, Irma Irene 1926
  • NAULAPÄÄ, Eino Matinp. -1906 + Aino Lempinen -1911 Lapset: Eeva 1933, Helli Viola 1937
  • NIEMI, Liisa o.s. Väyrynen -1855, Niemi, Juhont. -1897, Lapset: Aarne Ilmari Vrlhelmiinanp. 1926
  • NIEMINEN, Lyydia -1886
  • NIIRANEN, Aino -1909
  • NIKKONEN, Jooseppi -1879 + Hetti o.s. -1872 Lapset: Elna Siviä 1913
  • NOKKONEN, Juoseppi Tuomaanp. -1879 + Helena Korhonen -1879 Lapset: Johannes 1909, Laina 1912, Lyyli 1916, Toini 1920, Nokkonen, Tauno Juosepinp., -1914 + Anna Maria o.s. Oinas -1916 Erkki Olavi 1937
  • NOKKONEN, Paavo Tuomaanp. -1876 + Katri Jääskeläinen -1874 Antti Paavonp. 1907 Nokkonen, Pauli Gerhard -1907 + Lahja Lyyli o.s. Huuhtanen -1900, Pertti Paavali 1934, Hilppa Lyylikki 1936</small>
  • NOKKONEN, Aino Antinp. -1894 Nokkonen, Jooseppi -1896 + Nadeschda o.s. Kivistö -1900 Lapset: Toini Irja 1921, Mirjam 1923, Helvi 1926, Eero Verner 1927
  • NOKKONEN, Jooseppi Juhananp. (1908), Nokkonen Erkki -1910 Nokkonen, Juho Juhananp. -1906 + Aleksandra o.s. Dementjeff -1904 Juulia 1931
  • NOKKONEN, Elsa -1897
  • NOKKONEN, Hilja Matint. -1904
  • NOKKONEN. Katri o.s. Hiiri -1880 Nokkonen, Esanp. -1902 + Pelagea o.s. Schutschkowa -1901 Heino 1924
  • NORONEN, Aino -1891 Lapset: Aina Helmi Ainont.
  • NOUSIAINEN, Iida Lovisa o.s. Anttolainen -1886
  • NUUTINEN, Ristiina o.s. Sopanen -1885 Lempi 1921 Toini 1923 Reino 1928
  • NYMAN, Aino -1873 Lapset: Lempi 1906
  • NÄRVÄNEN, Anna o.s. Kiviniemi -1877 Lapset: Arvi 1915, Reino Aulis 1920
  • OINAS, Helmi Tuomaant. -1919
  • ORAVA, Pekka -1882 + Anna Maria Kinnari -1890 Lapset: Viljo 1915
  • OSMALA, Urho Ilmari -1913
  • OTAVA, Aksel August -1882 + Hilja Lindell -1884 Lapset: Marja Terttu 1912
  • OTRANEN, Benjam Juosepinp. -1887 + Iida o.s. Tepponen -1899 Lapset: Ludvig 1924, Meeri Mirjam 1926, Jouko Jooseppi 1932
  • PAAJANEN, Antti Antinp. -1897 + Serafiina Turklin -1908 Lapset: Leena Kaarina 1935, Martta Mirjami 1937, Turklin, Antti Tapio Serafiinanp. 1933
  • PAAVILAINEN, Iivari -1901 + Aina o.s. -1909 Lapset: Annikki Rakel Sinikka 1930
  • PAAVOLAINEN, Aino Kristiina -1905 Lapset: Martti Olavi
  • PAAVOLAINEN, Pekka Aataminp. -1882
  • PALJAKKA, Yrjö (Georgij) Esaijanp. -1900 + Matveint. -1900 Georgij 1922 Lapset: Valentina 1924, Aleksandra 1928, Nikolaij 1937, Vera
  • PALOPOSKI, Aleksanteri Antinp. -1896 + Aina o.s. Mikkolainen -1896 Lapset: Sylvi Siviä 1916
  • PANSCHIN, Ljubov Georgint. -1864
  • PELKONEN, Aleksandra Gunilla o.s. Nyman -1867 1890
  • PELTOLA, Einar Robert -1896 + Hilja Sarvi -1900
  • PENNANEN, Tuomas Yijönp. -1875
  • PENNANEN, Väinö -1904 + Kerttu Maria Pietiläinen -1907
  • PENTTINEN, Edvard -1886 + Ester Sofia Suikkari -1900 Lapset: Unto Edvard 1920, Veikko Armas 1922, Eino Olavi 1924, Aune Inkeri 1929, Toini Ester 1932
  • PIMIÄ, Antti Esanp. -1902 Pimiä, Brita (1908), Pimiä, Eino Esanp. (1911), Pimiä, Esa Esanp. (1912), Pimiä, Pauli Esanp. -1914 Pimiä, Ludvig Villiam Esanp. -1907 + Aune Inkeri o.s. Nuutinen -1908
  • PIMIÄ, Tuomas -1878 + Aina o.s. -1895 Sinne 1923 Pimiä, Kauko Valto -1920 + Amalia o.s. Kyyrä -1919 Lapset: Pentti Juhani 1940
  • PIMIÄ, Matti Antinp. -1869 + Anna o.s. Rontu -1877 Lapset: Pentti 1903, Kerttu 1905, Antti 1906, Anni 1912
  • PIMIÄ, Väinö Armas -1896 + Emilia Ostrofski -1902
  • POHJALAINEN, Anna o.s. Käkönen -1894
  • POKKINEN, Juho Antinp. -1872 + Anna Loippo -1877 Lapset: Tauno Edvard Juhonp. 1913 Alpo Sulo Juhonp. 1917 Pokkinen, Kaarlo Julius -1903 + Lyyli Ester o.s. Jyrkkänen -1909 Teuvo Kullervo 1934, Veijo Antero 1935, Reino Ensio 1940
  • Pokkinen, Johannes Juhonp. -1897 + Aina o.s. Murto -1905 Lapset: Irja Sinikka 1925, Raili Lahja 1926, Kaija Liisa 1927, Eero Edvard 1930, Airi Elviira 1933, Arvo Johannes 1938, Rauno Aulis 1941
  • POKKINEN, Mikko Juhonp. -1888 + Anna Moisander -1888 Lapset: Rauha Mikont. 1918, Salme Mikont. 1921, Vilho 1923, Hulda Pokkinen, Sulo Mikonp. -1914 + Aino Iris o.s. Kemiläinen -1918, Lapset: Aila Marjatta 1940
  • POKKINEN, Pietari Eerikinp. -1870 + Lovisa Paajanen -1878, Munne, Väinö Pietarinp. (1895, vävy) + Hilma Maria o.s. Pokkinen -1898 Lapset: Maija Liisa 1926
  • POKKINEN, Ilmari Juhonp. -1901 + Aina Kukko -1903, Lapset: Helmi Kyllikki 1929, Impi Annikki 1931 Pokkinen, Maria o.s. Virkki -1863
  • POKKINEN, Antti Esanp. -1890 + Siiri o.s. Nikkilä -1893 Lapset: Hilkka Mirjam 1917, Raija Ritva Tuulikki 1933, Kaija Varpu Vellamo 1934 Pokkinen, Helena o.s. Hippeläinen -1863
  • POKKINEN, Katri o.s. Laitinen -1857 Lapset: Armas 1893, Lyyli Johanna Esant. 1899
  • POKKINEN, Eemil Benjaminp. -1889 + Katri Honkanen -1890
  • POKKINEN, Elma Impi -1920
  • POKKINEN, Helena o.s. Viuhko -1862
  • POLKKO, Aleksander -1907 + Toini o.s. -1914 Lapset: Aulis Kuisma 1935, Lauri 1940, Lea Kaarina 1941
  • POLKKO, Einar -1905 + Vilhelmiina o.s. -1902 Lapset: Inkeri Tuulikki 1937
  • POLTTOJA (Benstorf), Iida Maria Juhont. -1884
  • POUSSI, Topias -1856 + Emilia o.s. -1870
  • POUTIAINEN, Lyydia Lovisa -1882
  • PULAKKA, Aili Mirjam Matint. -1918
  • PULKKINEN, Johannes Tuomaanp. -1899 + Hilja Lifländer -1906 Lassi Erkki 1940, Sinikka Martta Kaarina 1941
  • PULKKINEN, Toivo Tuomaanp. -1904 + Anna o.s. Ronni -1904 Lapset: Lassi Uolevi 1923, Irma Anneli 1931, Pauli Verneri 1934
  • PULKKINEN, Väinö Viljam Juhananp. -1906 + Ester o.s. Pennanen -1907
  • PUMMI, Helena o.s. Kondelin -1889 Pummi, Oskarinp. -1914 + Lahja Sylvia o.s. Hyttinen -1913 Lapset: Pertti Raineri 1934
  • Pyykkö, Soini -1917 + Laura Terttu Suokas -1920 Lapset: Kari Alvar 1939
  • PYYKKÖ, Matti Heikinp. -1885 + Maria Kähönen -1886 Lapset: Siviä 1913, Salme 1915, Sanelma 1920, Vieno 1923
  • PYYKKÖ, Eenokki -1904 + Nadeschda o.s. -1906 Lapset: Yrjö Johannes 1928
  • PYYKKÖ, Väinö Matinp. -1907 + Kapitolina Schutschkova -1908
  • PÄÄKKÖNEN, August -1889 + Lyydia o.s. -1886
  • PÖYRY, Ida Maria o.s. Lind -1874
  • RANNELMA (Hiiri), Matti Esanp. -1880 + -1883 Martta Katrina 1908 Rannelma (Hiiri), Viljo Edvard Matinp. -1907 + Saima o.s. Kakko -1903, Irja Irene 1930
  • RASILAINEN, Armas Valdemar -1891 + Hilja Lautiainen -1886 Lapset: Armas Olavi 1916, Salli Sanelma 1918, Yrjö Kalervo 1920
  • RAUTELL, Ida -1878 Rautell, Thure Leo -1905 + Klaudia o.s. Schutskof -1906
  • RAUTIAINEN, Antti -1877, Lapset: Tyyne Siviä 1903 1909, Eino 1911, Tauno 1913, Arvi 1914, Tenho 1917
  • REIMAN, Juho Hiopinp. -1882 + Iida Räisänen -1883 Lapset: Vaalola, Veera o.s. Reiman -1914
  • REITAMA (Rubanin), Georg -1907 + Anna(?) o.s. Nousiainen -1907 Lapset: Ritva Riikka 1938, Jyrki Tuomo 1939, Seija Tuulikki 1940
  • REPO, Edith Elisabet o.s. Vamper -1906 Lapset: Orvokki 1931
  • RIIKONEN, Matti -1874 Lapset: Matti Matinp. 1909
  • RIUKKA, Johannes Joosepinp. -1899 + Roosa o.s. Veijalainen -1900 Lapset: Oiva Heikki 1922, Pentti 1924, Voitto Allan 1926
  • RONKANEN, Tuomas Sakarinp. -1887 + Kerttu -1912 Ronkanen, Kauko Olavi -1913 + Lilja o.s. Hiilinen -1916
  • RONNI, Antti Paavonp. -1885 + Hedvig Lasonen -1898 Lapset: Toivo Antinp. 1914, Pentti Olavi 1923, Erkki Olavi 1927, Jouko Antero 1929, Aino 1935
  • RONNI, Juoseppi Paavonp. -1887 + Eliina Paajanen -1893 Lapset: Hellin Toini 1921, Eila Inkeri 1925, Viljo Veikko 1931
  • RONNI, Paavo -1890 + Anna Leena Eerikäinen -1891 Ronni, Vilho Edvard Vilhelmiinanp. -1909 + Laila o.s. Pummi -1910 Ronni, Väinö Paavonp. -1903 + Saimi o.s. Paju -1908 Lapset: Eeva Inkeri 1931, Martti Olavi 1932
  • RONNI, Katri o.s. Käkönen -1866 Lapset: Aleksander 1898, Johannes Paavonp. 1906
  • RONTU, Juho -1884 + Iida Maria Anttonen -1890 Lapset: Arvi 1915, Armas 1919, Rikhard 1921, Einar 1924, Ilmari 1926, Eino 1931, Väinö Johannes 1934
  • RONTU, Bertta Matint. (myöh. Ikävalko 1912,) Martta (1913, sisar)
  • RONTU, Kristiina o.s. Mutta -1863 Lapset: Olga 1904
  • RÄIKKÖNEN, Pekka -1887 + Helena o.s. -1881 Lapset: Elvi 1915, Pentti 1922
  • RÄMÖ, Eeva Esant. -1919
  • RÄMÖ, Viktor -1879 + Iida Maria Siippanen -1888 Lapset: Jouko 1913
  • RÄSÄNEN, Karoliina -1878
  • RÄTY, Nuutti Johannes -1892 + Aino o.s. Hartikainen -1895
  • RÖYTTÄ, Anni o.s. Siika -1873 Johan 1914 Röyttä, Ensio Heino -1906 + Ester o.s. Halonen -1911
  • SAHARINEN, Matilda o.s. Laakkonen -1880 Lapset: Elsa 1907, Engelbert Kaapronp. 1913, Maire Kaapront. 1916, Saharinen, Einer Rudolf Kaapronp. -1905 + Lyyli Amanda o.s. Kauttu -1910 Lapset: Rauno Olavi 1937
  • SAKSA, Helena o.s. Seppänen -1880 Lapset: Lahja Albinint. 1913, Hilkka Mielikki Albinint. 1916, Maire Mirjam 1918, Hellin Hele­na 1924
  • SALLINEN, Juho Matinp. -1893 + Alina Kuhanen -1898
  • SAPPINEN, Matti -1887 + Paraske o.s. -1889 Lapset: Anna Maria 1914, Armas Emanuel 1921, Jalmari 1924, Väinö Veikko 1926, Lyyli Kyllikki
  • SARA, Johan Edvard -1872 + Eeva o.s. Pätäri -1886 Sylvi Elina 1901 Helvi Katri 1909 Aino Siviä 1913 Vappu Taina 1914 (?)
  • SARIN, Ristiina o.s. Ronni -1881 Podduikin, Sergeinp. (1911, vävy) + Aina Lilli o.s. Sarin -1909
  • SAVOLAINEN, Pekka Paavonp. -1904 + Elsa Grön -1906 Lapset: Kauko Olavi 1929, Veikko Väinö 1930, Leila Kaarina 1940
  • SAVOLAINEN, Anna Juhont. -1888
  • SAVOLAINEN, Helena Yrjönt. -1884 Lapset: Sylvi Maria 1918
  • SAVOLAINEN, Katri o.s. Henttonen -1887 Lapset: Sointu 1920 Helli Tellervo 1923
  • SAVOLAINEN, Maria -1883 Savolainen, Katariina Antint. -1911, Arvi Juhani 1933
  • SAVOLAINEN, Ristiina o.s. Iivonen -1886 Lapset: Irma 1918
  • SCHUKOFF, Ivan Semjoninp. -1901 + Aleksandra Firsovva -1904 Lapset: Mikael
  • SCHUTSHKOFF, Elsa Tyyni o.s. Röyttä -1910 1939
  • SEPPÄNEN, Pentti-Sakari Juhonp. -1909 + Aino-Tuulikki Kaasinen -1915 Lapset: Mikael, Lauri Ylermi 1935, Riitta Tuulikki 1937, Jouko Tapani 1941
  • SEPPÄNEN, Juho Sakarinp. -1887 + Vilhelmiina Ronni -1889 Lapset: Lilja 1915
  • SIHVONEN, Johannes Juhonp. -1900 + Elsa o.s. Torkel -1905 Lapset: Heikki Aulis 1930, Seppo Tapani 1937
  • SIHVONEN, Oskar -1890 + Katri o.s. -1896 Reino Kullervo 1919 Itja Sylvia 1925
  • SIIRIÄINEN, Eenok -1891 + Helena o.s. -1887 Lapset: Arvi Olavi 1915, Eero Edvard 1920, Soini Lyyli 1923
  • SORIN, Filip Sergeinp. -1879 + Eudokia Schutschkowa -1887 Sorin, Nadeschda o.s. Surenkina (1909, miniä)
  • SOSUNOFF, Johannes Eudokiminp. -1910 + Taisia Firsovva -1906
  • SU1KKARI, Mikko -1870 + Varpu o.s. -1871 Lapset: Ville Mikonp. 1894
  • SUIKKANEN, Juho Pietarinp. -1888 + Katariina Neuvonen -1891 Lapset: Urho Armas 1921, Erkki 1930
  • SURENKIN, Ivan Ivaninp. -1873 + Elena Kunitsina -1879
  • SUSI, Mikko -1885 + Anna Ristiina Käkönen -1881 Viljo 1915 Lilja Mirjam 1919 Sylvi Johanna 1919
  • SUUTARINEN, Vilhelmiina o.s. Kirjavainen -1879 Lapset: Viljo Juhananp. 1906, Sulo Väinö Juhananp. 1917
  • SÖDERGRAN, Helena Lovisa o.s. Holmros -1861
  • TAMMIKKO, Mihail Mikonp. -1888 + Hilda Rämö -1880
  • TANNER, Anna -1854 Tanner, Karl Vilhelm + Rakel Maria o.s. Metsälä -1915 Lapset: Matti Kaarlo 1940
  • TAPANAINEN, Otto Siprentinp. -1900 + Aina o.s. Kiuru -1902 Lapset: Arvo Otto 1925, Eira Kaarina 1931
  • TEITTINEN, August -1864 Tekla Antini. 1909
  • TEMONEN, Jooseppi -1882 + Anna Maria Rautanen -1891 Lapset: Lahja Maire 1917, Antti Arvo 1920, Martta Sirkka 1924, Hilkka Marjatta 1927, Jaakko Aulis 1929, Olavi 1934, Pirkko Sinikka 1938
  • TEPPONEN, Mikko Jaakonp. -1890 + Iida Kaukonen -1896 Lapset: Kerttu 1920, Marjatta 1923, Yrjö 1926
  • TERMONEN, Hanna o.s. Thusberg -1892 Lapset: Jouko Mikonp. 1920, Heimo Viktor 1922, Helvi Lahja 1924
  • TERONEN, Esa Tanelinp. -1877 + Anna Tikka -1879 Lapset: Eemil 1913, Urho Iivari 1917, Vilho Johannes 1920, Teronen, Helmi Maria -1911, Uolevi Ensio Helminp. 1929
  • TJURIN, Maksim Grigorinp. -1906 + Olga Serovva -1904 Lapset: Taisia 1928,Liidija 1930, Maria 1934
  • TOIVIAINEN, Einar Juhonp. -1892 + Kerttu o.s. Kekki -1901 Lapset: Seppo Einar 1928, Erkki Juhan 1933
  • TOLONEN, Ksenia o.s. Scharina -1895 Vladimir Andreij 1927 Torkkeli, Viljam (1905, vävy) + Elisa o.s. Munne -1907 Lapset: Eila Inkeri 1930, Heimo Johannes 1932, Tauno Olavi 1938
  • TOLONEN, Juho -1890 + Anna Vilhelmiina Aliska -1887 Lapset: Aina Katri 1917, lija Lempi 1918, Toivo Johannes 1920, Oiva Armas 1922, Olavi Antero 1927
  • TOLONEN, Anna o.s. Sinkkonen -1864 Lapset: Vilhelmiina Anna Lovisa 1887, Kustaa 1889, Ville 1898
  • TOLONEN, Armas Juhonp. -1893 + Eeva Lempinen -1898 Lapset: Rudolf 1927, Pirkko 1928, Lempinen, Lempi Unelma Eevant. 1920
  • TUHKANEN, Taavetti Juosepinp. -1903 + Martta Nokkonen -1907 Lapset: Unto Valtteri 1926
  • TUITTU, Aleksander -1864 + Eeva o.s. -1864 Maria 1886 Lapset: Kaarlo 1895 Tuittu, Elsa Aleksanderint. -1902 Svinhuvud, Viljo Olavi Rafaelinp. 1922
  • TUITTU, Irja Kaarina Villent. (1924), Tuittu, Villenp. -1926
  • TUOKKO, Aapro Heikinp. -1902 + Lyydia Abramoff -1904 Lapset: Meeri Kristina 1925, Heikki 1927, Salme Maria 1929
  • TUOKKO, Eino Heikinp. -1908 + Anna o.s. Tolvanen -1905
  • TUOKKO, Heikki Simonp. -1874 Jooseppi 1904 1914
  • TUOKKO, Johannes Mikonp. -1902 + Katri
  • TÄHKÄ, Jaakko -1881 + Maria o.s. -1885 Lapset: Julia 1907, Eugen 1909
  • UOTILA (ent. Hiiri), Antti -1896 + o.s. Suuronen -1894 Lapset: Martti Antero 1924, Esko Pekka 1934
  • URPELA1NEN, Otto Heikinp. -1890 + Helmi Suojanen -1892 Lapset: Eila 1917, Kauko Lauri 1919, Maila Sofia 1920, Heikki Veikko 1922, Ilmari Ensio 1925, Arvo Aukusti 1926
  • VAINIKKA, Johannes Mikonp. -1891 + Anna Huttunen -1887
  • VALLMAN, Nikolai Nikolainp. -1887 + Aleksandra Pereliikina -1887 Lapset: Yrjö 1919, Galiina 1923
  • VALLMAN, Anna o.s. Kunitsina -1860
  • VALLMAN, Evgenie Nikolaint. -1891
  • VALLMAN, Valdemar Nikolainp. -1885 + Olga Schavoronkova -1886
  • VENÄLÄINEN, Anton -1886 + Tilda o.s. -1893 Lapset: Aimo Ragnar 1921
  • VERRONEN, Jalmari -1891 + Miina o.s. -1887
  • VESTERINEN, Rontu, Martta (1913, sisar) Anni Pokkinen -1894
  • VESTERINEN, Joonas Joosepinp. -1894 + Antonina Dementjeff -1902
  • VESTERINEN. Toivo Joosepinp. -1907 + Meeri Hiiri -1912 Lapset: Hilkka Maila 1937
  • VESTERINEN. Kerttu Joosepint. (1906), Vesterinen, Toini -1909
  • VIROLAINEN, Tuomas Matinp. -1882 + Anni Liimatta -1888 Lapset: Aino Anna Sylvia (?) 1916, Martta 1918, Lempi 1920, Lyyli 1923, Veikko Johannes 1925, Maria 1927, Helli 1930, Keijo Tapani 1931
  • VUORELA, Siiri Kerttu o.s. Koivula -1893 Lapset: Kaarina 1925, Teuvo Arttur 1926
  • ÄIKÄS, Jalmari Juhonp. -1907 + Anna o.s. Harsia -1908 Lapset: Kauko Johannes Jalmarinp. 1939
  • ÄKRÄS, Matti Mikonp. -1889


Lähteet

  • Raivola - kotikyläni Kivennavalla 2000


Muut kylät Raivolan pääsivu Raivolan talot 1939 Raivolan suvut