Sotaa pakoon

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ent.Kivennapalaiset Kirjoituskilpailu 1989
Vanhanen Hilja

11.6.1944
Asuimme Kivennavalla lähellä Valkjärven rajaa. Isä oli 62-, äiti 61- ja minä 15-vuotias. Toukotyöt olimme saaneet päätökseen kesäkuun alkuun mennessä. Oli ollut erittäin kauniita ilmoja sekä lämmintä. Torstaina sain mattokankaan kudottua. Perjantaina alkoi kuulua rintamalta päin kummaa jytyä. Esineet kuten sahat ynnä muut soivat seinillä. Saimme kuulla, että se sotilasporukka, joka oli Kauksamolla ja haki meiltä maitoa, oli joutunut lähtemään rintamalle. Venäläiset lentokoneet, joita kutsuttiin leikisti ”maanviljelijöiksi” lentelivät tiuhaan tahtiin kotimme yläpuolella.

Lauantaina äiti sanoi: ”Sinun pitää mennä kauppaan, ei ole suoloja yhtään ja kasvimaatakin jäi, pitää kylvää porkkanaa”. Minä lähdin Vuottaalle Bisterin kauppaan isän pyörällä. Huomasin, kun sotilaat katselivat taivaalle. Arvelin, että ne odottaa taas ilmahyökkäystä. Vähän matkaa ajettuani ilmestyi yksi kone ja alkoi kiertää ympäri kylää. Se alkoi ampua ja eräs kuula osui 2 metrin päässä olevaan kiveen, siitä tuli komea tulisoihtu. Silloin panin pyörän maahan ja rupesin kyykkyyn. Kone lähti pois, luulivat että se ”otus” kuoli. Kun menin kauppaan, joka oli liiterissä, siellä ei ollut ketään. Vähän ajan kuluttua tulivat isäntä ja emäntä ihmetellen kuinka olen voinut tulla sinne ilmahyökkäyksen aikana. He olivat olleet kivinavetassa paossa.

Tulin kotiin ja kylvin porkkanan siemenet. Lämmitettiin sauna. Äiti sanoi: ”Kylvetään edes, ettei tarvi likaisena lähteä”. Äiti oli pistäytynyt naapurissa, ja he olivat kuulleet radiosta kehoituksia, että niiden pitäisi lähteä, joilla on lapsia tai vanhuksia. Naapurin rouvaa oli itkettänyt, heillä kun oli pikkuvauva, toinen oli kuollut synnytyksessä. Olivat luvanneet lähteä. Vanhempani säkittivät loput viljat, on sitten nopea ottaa mukaan, sillä ruokatavaroista oli puute. Yöllä kello 3 aikaan naapurin emäntä tuli sanomaan, että nyt on sitten lähdettävä. Hänen poikansa oli kuullut sotilailta sellaisen uutisen. Johan sitä vähän arveltiinkin.

Kaksi päivää ennen lähtöä olin nähnyt ikkunasta, kun venäläinen lentokone putosi maahan. Sieltä olivat saaneet yhden laskuvarjolla hypänneen ”iivanan” kuulusteltavaksi. Se oli sanonut kohta tulevan Pietarin kivitielle vilskettä. Kerkisimme myös kuulla, että se tuttu sotilasjoukko oli kaatunut, vain kaksi miestä jäänyt henkiin. Se tuntui pahalta. Olisi nukuttanut, mutta täytyi nousta yöllä vaan pakkaamaan tavaroita. Äiti laski lehmät viljapellolle sanoen, että niiden pitää syödä, jotta jaksavat kävellä, samoin hevonen ja varsa. Sitten nostelimme isot muuttolaatikot lavettikärryyn ja kiireesti kantelimme tavaroita niihin. Minun oli vielä kermakin kirnuttava voiksi. Naapurin poika oli tullut auttamaan. Isä lupasi viedä heidänkin tavaransa, kun heillä ei ollut hevosta.

Minä keräsin tärkeimmät vaatteeni ja tavarani, mutta äiti sanoi, ettei niitä kaikkia saa mahtumaan. Meillä oli kolme velipoikaa rintamalla, heillekin oli otettava puvut ja kengät, koska niistä oli puute. Kun kuorma oli valmis, varsa kytkettiin perään. Minä hyvästelin varsan ja annoin sille leipää. Lehmillekin annettiin kasteltua vanikkaa, joka ei mahtunut kuormaan. Lehmät ja lampaat otettaisiin mukaan. Äiti sanoi minulle, että minun on mentävä naapurin pojan kanssa tappamaan sika. Se tuntui kauhealle. Possu oli juossut perässäni ja leikkinyt kanssani. Ja nyt se piti nyt tappaa. Olihan se tehtävä, raukka olisi kuollut nälkään. Löimme naapurin pojan kanssa vuoron perään possua kirveen hamaralla päähän, kunnes se ei enää liikkunut. Nyt kantelimme äidin kanssa piiloon tärkeimpiä tavaroita. Sitten menimme katsomaan naapurin emäntää, oliko tämä valmis lähtemään. Yhdessä olisi parempi ajaa karjaa. Heillä oli 2 lehmää ja vasikka, meillä 5 lehmää ja 5 lammasta.

Alkoi olla ilmahyökkäyksiä yhtenään, oli oltava piilossa. Nauratti meitä, kun Valkjärven puolelta tuli eräs naapuri pikku pojan kanssa ja sanoi menevänsä katsomaan venäläistä lentokonetta kolmen kilometrin päähän. Sanoimme, että eikös heidänkin pitäisi jo lähteä. Hän sanoi: ”En kai täällä enää montaa päivää tallustele”. Isää vastaan oli tullut ”Mylly-Matti”, joka oli kysynyt isältä: ”Myllyynkös olet menossa, kun on noin iso kuormakin”. Isä vastasi: ”Nyt on mylly kaukana. Ala itsekin lähteä.” Matti oli sanonut: ”Ei ole mitään kiirettä lähtöön, Laguksen porukka on menossa linjoille. Ne kyllä lyö venäläisen takaisin”. Isän oli tarkoitus mennä Valkjärven asemalle, mutta tiellä oli vastassa kieltäjä, sanoen että oli pommitusvaara, piti mennä kiertoteitä. Kun me tulimme naapurista, oli joku mies laskenut meidän lehmät pellolle ja niiden kaulaketjut oli jääneet navettaan. Siitä oli monta harmia, lehmät söivät paperinarut poikki. Naapurin emäntä näytti äitini mielestä kovin paksulta kesähelteessä. Syy siihen selvisi kohta, hänellä oli yllään seitsemän leninkiä ja kolme esiliinaa. Sille naurettiin matkan varrella.

Totta oli, että Laguksen porukka oli lepäämässä metsikössä tien varressa. Minulla oli täysi työ saada lehmät pysymään tiellä, kun ne meinasivat mennä tallomaan nukkuvia. Me mentiin enolaan lepäämään. He eivät uskoneet millään lähtöä todeksi. Eno alkoi kuitenkin tehdä muuttolaatikoita.
Toiset ivailivat äidille: ”Onpas sinun henkesi kallis, kun piti jo heti lähteä”. Minua huolestutti vain, mihin pääsisin yöksi lehmien kanssa.

Etusivu Kilpakirjoituksia Kirjoituskilpailu 1989 Evakkotie Kauksamo