Taponen

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suvun alkujuuret

Sukunimi Taponen johtuu ristimänimestä Tapani, Tahvo (Stefanus). Nimiarkiston vanhimmat merkinnät ovat 1550-luvulta: h tapoinen 1552 Äyräpää, sama mies heino Tapoine 1556, A Tapoine Jääski 1553. Heino Tapoinen on ilmeisesti Muolaan-Kivennavan sukuhaaran vanhin. 1600-luvulla sukua oli jo enemmänkin sekä Jääskessä (Antrean Noskua) että Muolaassa (Heinjoen Kääntymä). Noin 1640-90 eli Noskuassa lautamies, ratsutilallinen Berent Taponen, joka oli 1660 valtiopäivä-miehenä Tukholmassa. Noskuan naapurikylä Kääntymä oli suvun toinen kotikylä.

Taponen Kivennavalla

Kivennavan haaran ensimmänen edustaja on henkikirjan ja kirkonkirjan mukaan Johan Mårtensson Tapoin. Tämän isä Mårten Thomasson Tapoin näkyy asuneen Kääntymässä. Hänestä on merkintä henkikirjassa 1688 ja tuomiokirjassa 1700, jolloin häntä on Muolaan käräjissä sakotettu poissaolosta kantajana (= haastoi jonkun käräjiin, mutta jätti homman kesken)

Syntyneitä Kivennavan kylissä

1700-luku: Räikylä (9), Haapala (3), Kekrola (3), Karvala (1), Raivola (1),

1800-luku: Kekrola (48), Polviselkä (17), Puhtula (12), Kauksamo (2), Ikola (1), Kuokkala (1), Multala (Sikiälä) (1), Saarenmaa (1), Seppälä (1),

1900-1914: Kuokkala (5), Kekrola (4), Kurkela (3), Kauksamo (1),

Lähde: Syntyneet ja kastetut vanhasta Katihasta kerättynä. Syntyneet näyttävät mihin kyliin sukua on asettunut. Tarkemmat tiedot löydät alkuperäislähteistä.

1930-luvulla Taponen taloja:

Kekrola (4), Ikola (1), Polviselkä (1), Räikylä (1),

Taposten tarinoita: Issäin sano issääse sanonee

Taposen suvussa elää legenda, ettei tulipalo tuhoa koskaan suvun rakennuksia. Suvun kesken elää sitkeäksi todeksi osoittautunut sanonta: "Miu issäin sano issääse isän sanonee, et häne issääse isältkää ei oo palant sikopahnaakaa".

Itse legenda kerrotaan seuraavasti: Eräs Taposen esi-isä, ehkä Juho Juhonpoika, ajeli kerran hevosella lumituiskussa Pietarista kotiin - Kekrolaan. Hän oli käynyt viemässä kylän maidot Pietariin ja kätkenyt ruplat paitansa sisätaskuun turvaan maantierosvoilta. Niitä kun liikkui viljalti siihenkin aikaan siellä päin. Juho huomasi tiellä tuiskussa vanhan väsyneen miehen köntystävän samaan suuntaan mihin itse ajeli. Hän sanoi tälle: "Taijat olla väsyksis, nakoma. Nouse veikkone rekkee." Mies kömpi hyvillä mielin kyytiin ja väsynyt kun oli, torkahti vällyn alle. Esi-isä katseli ukkoa tarkkaan, kukahan kumma se voisi olla. Ei näytä kekrolalaiselta eikä räikyläläiseltäkään. Tosin paslikka oli valahtanut niin silmille, ettei kasvoja juuri näkynytkään, harmaa parta vain törrötti pompan kauluksen ja paslikan reunan välistä. Ei näyttänyt kerjäläiseltä, ei rosvolta, ei ryssältä. No, oli kuka oli, väsynyt kanssakulkija.

Tultiin sitten Kekrolaan Taposen kotikujasten suuhun. Esi-isä herätteli nukkuvan seuralaisensa ja sanoi: "Miun pitäs täst kääntyy nyt mei kartanol. Mites on, jaksat sie jatkaa matkaa vai lähetkös meil yöks. Pannaakii sauna lämpiimää ja keitetää iltasajut."

Vanha mies nousi reestä ja sanoi Juholle: "Kyl mie täst jo selkenen. Kiitoksii kyyvist. Rahhaa miul ei oo siul antaa kyyt'palkkaa, mut mie siunaan siu kottiis tulenvihoilt. Tulpalo ei tule millokaa polttamaa siu kartanoijjais. Ei siun eikä siu lapsiheiskaa kui mont polvee heitä sit ikkää tähä maailmaa siunahuukii." Vanhus nosti vielä kättään kuin siunatakseen ja hävisi lumituiskuun. Hämmästyneenä ja hiljaisena palasi esi-isä Juho Juhonpoika kotiinsa ja kertoi perheelleen, mitä oli tapahtunut. Ja Juhon poika Antti kertoi sen omille pojilleen, ja heistä isoisäni isä Kaapro puolestaan kymmenelle lapselleen. Kaapro muutti Kekrolasta Polviselälle ja toi vanhan miehen siunauksen tullessaan sinne. Siellä Paavo Kaapronpoika kertoi tarinan pojalleen Juholle, tämä kolmelletoista lapselleen ja nämä edelleen polvesta polveen.

Vanhan Miehen siunaus on periytynyt aina näihin päiviin (v. 2009) asti. Vanha kotimme Polviselällä seisoo pystyssä harmaana kummituksena tänäkin päivänä. Sodissa ei palanut sikopahnakaan, vaikka taistelut riehuivat sen ylitse ja ohitse kolme kertaa ja vaikka miltei koko muu kylä sen ympäriltä poltettiin. Sama turvallisuus seurasi sukua Hämeeseen, missä Taposet ostivat tilan Kuhmoisista.

On kyllä yrittänyt palaa

Taimi Taponen oli hyvä jutun kertoja. Näin hän kerran kuvasi erästä tulipalon alkua kotona Polviselällä:

Meil ol hatarahko se vanha potattikellari, sinne vietii lämmityksks kovil pakkasil hiilii rautases ämpäris. No, niihä siin kerra käi niiko käkes, et potattiloi petoks levitetyt olet syttyit tullee. Äiti sattu mänemää sinne ja tul kiireest tuppaa ja sano miul: "Potattikellari on tules, isäkää ei oo koton, mää sukkelaa pyytämää Uollaisii avuks."

Mie läksin ko ammuttun, en kerint panna kenkiikää jalkaa, ko läksin sukkasillain laamistammaa naapurii ja huusin appuu ko palosireeni jo mei rappusilt lähtiis. Mut äiti komens miut takasii: "Tuolviisii huuvat, pölästyy Uolla Helena viel ja saap laakin. Paa kengät jalkaheis ja mää ja kerro asjais rauhallisest." No, mie tein työtä käskettyy: mänin Uollaa, eihä sinne olt sattaakaa metrii matkaa. Pere ol murkinal. Mie istuin penkil ja uottelin, et koha lopettaat, ni mie sanon asjain. Onneks Tyyne näk, et mie olin vähä hättäisen näköne ja kysy: "Oliks Taimil mitä kiireellistä asjaa?" "Ol", mie sanoi, "ko äit laitto sanomaa, et mei potatkellar on tules ja et jos työ..." Enempää mie en kerint sannoo, ko seitsemä lusikkaa kolaht pöytää ja Uolla nuoret ampasiit ovest kartanol kenel ämpäri kel raaenta kääes.

Eikä siin mänt ko sen siunaaman hetk, ko kellari palo ol sammutettu. Sellasii riskii naisii ko Uollas siihe aikaa ol ja nuor mies Antti.

Sauna meinas pallaa

Kerra meilt meinas pallaa sauna. Vanhaha se jo olkii. Hermanni-äijä mojuskii kerra: "Sauna on ko harakapesä. Nii kuumaks lämmitetty, et hiuskarvat pallaat pääst, mut takapuol jäättyy lauteihe kii". Vissii ol äijä tulos taas vieraaks, ko Pauli lämmitti sitä harakapessää oikee koivusil haloil. Sit hää alko kantaa vettä myyrkattilaa. Justii ko hää tulloo kaivolt kahe täysinäise ves'ämpäri kans ja avajaa sauna ovvee, lehahtaa takaseinä lauteihe yläpuolelt tullee. No, likkeel ol veskii. Ei muuta ko otti ja olotti ämpärlöist veet seinäl, siihehä se sammu.. Mut kyl hää sit sano isäl, et kyl mein pittää uus sauna saahha tai pallaa viel kerra koko kartano tään rottelon keral.

No justii loppukesäst 1939 rakennettii sit uus sauna sinne aittoi taa niiko Anttila Antil päi pellol. Sinne, mihi ol hauvattu mei vanhuuttaa kuolt hevone se Into. No, sit alko justii se YH ja kaikkiin miehiin, nii rakentajjiin ko muurarloinkii pit lähtee rajal. Ei olleet kerinneet laittaa siihe saunaa viel korsteeniikaa, nii et se syksy myö kylvettii sit ko savusaunas. Hyvät löylythä sielt sai. Ja ol se sen verra suur, ettei myö pahemmi nooettukkaa itsijää.

Putkiston palo Uudessa paikassamme Kuhmoisten Varismäessä sattui pieniä palon alkuja, mutta ne sammutettiin alkuunsa. Kerran lehahtivat vintissä olevat paperit tuleen ilmavirrassa, kun Taimi avasi lattialuukun ja meni palava kynttilä kädessä ylös. Varismäkeenhän saatiin sähköt vasta kauan sotien jälkeen. Kotikylään Polviselälle ne oli saatu juuri ennen talvisotaa.

Kerran taas Hannu sammutti saunan pärekatolle lentäneestä kipinästä alkaneen palon poikasen. Hän ei kyllä tänäkään päivänä ymmärrä, millä ihmeellä hän pääsi ämpäri kädessä katolle ilman tikapuita. Jälkeenpäin hän kuulemma yritti sitä samaa temppua monta kertaa, mutta se ei onnistunut edes ilman ämpäriä. Liekö legendan Vanha Mies ollut mukana?

Todella vaarallinen tilanne syntyi alkukesästä v. 1944, vai oliko se nyt -43 , kun eräänä kuumana tuulisena päivänä naapurissa ollut suuri Putkiston talo syttyi palamaan. Hyvä ettei talon poika Väinö jäänyt liekkeihin, kun nukkui kamarissaan. Onhan Putkistosta Varismäkeen matkaa linnuntietäkin noin 300 metriä, mutta palo levisi talojen välillä olevaan metsään ja tuuli puhalsi meille päin. Oli siinä "hättää myyväkkii", kun kipinät ja kekäleet lentelivät jo talomme ylitse pellolle. Piti jo ruveta tyhjentämään taloa ja päästämään karjaa navetasta.

Pieni säikähtynyt lampaan vuona pomppi pitkin pihaa ja putosi kaivoon. Kaivo oli tavallisesti kesäaikana kuiva, mutta kuinka sattuikin silloin alkukesästä olemaan siellä sen verran vettä, että karitsa hukkui. Eihän siinä hötäkässä kukaan ehtinyt paimentamaan joka elukkaa. Hyvä kun sai pidettyä ihmislapsista luvun.

Kuten yleensä onnettomuuksien sattuessa lehahti nytkin huhu siivilleen suurennellen vahinkoja "ulleettomasti". Niinpä eräs naapurikylän mies tuli parin viikon päästä surkuttelemaan meidän menetyksiämme: "Oli se sentään melkoinen vahinko, kun se teitin hevonen sillä lailla sinne kaivoon putosi." Lampaan vuona oli kyliä kierrellessään kasvanut hevoseksi.

Varismäen talo säästyi siis silläkin kertaa tulen vihoilta eikä sitä metsääkään ehtinyt palaa, minkä nyt raja-aitaa vähän kärventyi.

Taposet evakossa v. 1918 siis vapaussodan aikana

Kertonut Martta Mutta

Tapahtui Rasalan mäellä Muttalan talon pihalla. Martta oli silloin juuri 11-vuotias s. (23.4.1907). Se ol 21 päivää vasten yöllä 1918. Se ol sunnuntain vastane yö. Sillo alko kuuluu se jyrinä meille. Se ol just sitä sunnuntaita vaste yöl, ko se pakko-otto ois pitänt kirkos kuuluttaa. (Mikä pakko-otto?) Sit alko kuuluu se tykkilöi jyrinä sielt kirkolta päi ja Valkjärvelt (missä rintamat olivat olleet paikallaan pitkähkön aikaa). Ihmiset eivät nuk-kuneet, ne olliit kaik nii jännittyneitä ja ootteliit, mitä tuleman pittää.

Ja sit mie muistan sen pyhä aamun, se jäi miul nii eläväst mieleen. Ko se aamu alko sarastaa, ni jyrinä oli nii voimakasta, ettei siin ennää kukkaa nukkunt. Meilläkii koko pere ol sit siel pihal kuuntelemas sitä lähestyvvää jyrinää. Tiesivät, et nyt ne tulevat valkoset sielt. Jollai taval se alko tuntuu niiko vapauttavalt. (Kuukausia oli näet eletty "punaisten" vallassa olevalla alueella.) Toiseksee oli jännitys, mitä tapahtuu. Jos sota (taistelut) tulee päälle. Vaik ei se sova käynti olt sitä, mitä se nyt on, ei se nii kamalaa olt.

Tahvala Juhana ol tietyst meil ain sillo ko jotakii tapahtu. Hää tuli sillo ain meille. Siin ne sit taivastelliit siin määel ja kuunteliit sitä jyrinää (Juhana, Mutan Yllö, äiti-Mari, isot pojat ja myö lapset Arvon ja mie.) Eihä ne aseet olleet sellasii, et mein ois pitänt mihikää suojautuu. (Rasala ei ollut sen päätien varressa, mitä myöten puna-set peräytyivät Terijoelle ja siis Venäjälle päin). Aamun valjetessa näkyi yht'äkkiä pellol ajava hevosrek. Talvitiethä kulkiit peltoja pitkin, kun kujaset olliit täynnä lunta. Myö katsottii, et ketä sielt nyt tulloo. Ni nehä olliit Tapose Juho ja Helena, tään Hellin isä ja äiti. Hyö tulliit Polviselält meil evakkoo. Polviselkä ol siel suure tie varres. Hyö ol saaneet jostai tietoo, et valkoset hyökkäjäät sillo yöl ja läksiit vähä syrjempää, et jos tulloo kylä kohal taistelui, ni ei jää jalkoi.. Ni hyö panniit lapset rekkee ja läksiit turvaa.(Isä Juho oli myös osallistunut "sotatoimiin" toimit-tamalla turvaan mm. Tyrisevän ase-mapäällikön tovereineen. Hän oli ajanut punaisten linjojen läpi Valk-järvelle. Isän kannatti siis olla vähän kuulolla, mitä tuleman pitää) Heil olliit ne vanhemmat lapset pienii; Toimi ol 2-vuotias ja Pauli ol vast kuukauve vanha. Hyö tulliit meil "evakkoo", niiko myö jouvuttii lähtemää sit 21 vuotta myöhemmin.

Juho ja Helena ovat muistelleet tuota ensimmäistä evakkomatkaansa monet kerrat. Hyö ovat kertoneet sen aamun tunnelman. Miten Rasalan korkealla mäellä Muttalan pihalla seisoivat Tahvalan Juhana, Mutan Yllö ja Mutan Mari sekä lapset katsellen kirkolle päin ja kuunnellen jyrinää. Kaikki olivat olleet odottavan, toivorikkaan ja jännittyneen näköisiä. Jokaisen katse oli suunnattu kirkolle päin.

Taposet olliit meil muutaman päivän. (Sukulaistalohan Muttala oli. Taposen Helenan isä Thusbergin Hermanni ja Mutan Mari olivat näet serkuksia Rontujen kautta). Tilanne rauhoittui, kun punaiset ja venäläiset joukot vetäytyivät rajan yli Venäjän puolelle ja suomalaiset seurasivat heitä valloittaen Terijoen ilman suurempia taisteluita. Ikävät sodan jälkiselvittelyt tulivat sitten myöhemmin.

Suku nykyisin

Lähteitä sukunimitietoihin

  • Pirjo Mikkola, Sirkka Paikkala: Sukunimet
  • Sirkka Karskela: Kivennapa, väestö ja tilat isonvihan jälkeen
  • Karjala-tietokannan henkilöhaku
  • Veijo Saloheimo: Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541-1620
Kivennavan kylät Kivennavan suvut Kivennavan väestö