Tyyne Tolvasen evakkoonlähtö

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Antin päivä 30.11.1939

Olin Kotselän kylässä lapsenpiikana. Aamulla herättyämme huomasimme taivaanrannan olevan oudon värisen ja loimuavan.

Tässä talossa oli jonkun verran sotilaita ja upseereita. Kukaan ei tiennyt asioista mitään, varttuivat puhelimen soittoa ja seurasivat ulkona.

Muutaman tunnin kuluttua alkoi tulla hevoskuormissa ihmisiä ja vähitellen kotien tavaraa. Tulijat kertoivat, että sota oli syttynyt, seurasimme päivää, näin veljeni menevän linnoitustöistä pois.

Illalla kävimme nukkumaan. Jonkun aikaa nukuttuamme tuli herätys. Kaikkien oli poistuttava tunnin sisällä. Kuormaan pantiin ruokaa, vähän vaatetta ja hevoselle ruokaa. Lähtijöinä oli isäntä Matti Töllinen, emäntä Anna-Mari, Olavi, Oiva, Kaarlo ja Selma. Minä sain tulla mukaan. Ajoimme Pamppalan kylän läpi vanhalle koululle. Sinne oli käsketty viedä ihmiset pressuilla peitettyihin armeijan kuorma-autoihin.

Talonväki neuvotteli jonkin aikaa ja sanoivat minulle, että saan lähteä heidän mukaansa jos haluan. He jatkavat matkaansa hevosella. Isäntä oli käynyt kysymässä mihin aikaan autot lähtevät ja mihin ne menevät. Auto lähtee kello neljä aamulla ja menee Korpiojan asemalle. Silloin kello oli kaksi.

Tiemme erosivat. Minulla oli kotiin matkaa noin kaksi kilometriä. Sanoivat, että jos kotona ei ole ketään, niin tule tähän autoon. Lähdin kävelemään kotiin. Jatkuvasti oli tie täynnä vastaantulijoita ja vähän pelotti, jos en tuntisi omaa hevosta.

Käveltyäni noin kilometrin jo tuli tuttu hevonen vastaan. Siinä kyydissä olivat isä, äiti, Teuvo, Liisa ja Lauri. Isä kertoi, että hän vie meidät Turpiaisen pajalle koska siellä on kyyti. Minä sanoin, että vanhalla koululla on myös auto, joka menee Korpiojan asemalle. Isä vei meidät sinne. Äiti oli kiitollinen kun minä tulin hänen avukseen. Isä palasi kotiin. Kotona olivat vielä Aarne ja Maire. He olivat vielä yhden yön kotona. He toivat myös lehmät 1.12.

Evakkomatka alkoi kello neljä vanhalta koululta kohti Korpiojan asemaa. Huomasimme, että ne eivät olleetkaan mullivaunuja, jotka saapuivat asemalle. Ne olivat senaikaisia kolmannen luokan matkustajavaunuja. Olimme nousemassa junaan kun tuli hälytys. Meidän käskettiin mennä lähellä olevaan mäntymetsään. Kun hälytys oli ohi saimme nousta junaan. Juna vislas ja lähti jyskyttämään kohti Viipuria. Kun tulimme lähelle Papulan siltaa tuli ilmahälytys. Jo alkoi pommeja putoilemaan junan molemmin puolin. Juna oli välillä ihan kallellaan. Ihmiset rukoilivat. Nuorin veljeni Lauri sanoi: "Kyllä Jumala varjelee." Muut sanoivat, että olisipa heilläkin lapsenusko.

Hälytyksen mentyä ohi käskettiin kaikki junasta ulos. Toiset menivät vasemmalle ja pääsivät aseman pommisuojaan. Me jouduimme oikealle ja meidät ohjattiin Papulan metsään. Mennessämme sinne huomasi äiti, että häneltä jäi talvitakki junaan, jonka takia hän joutui olemaan koko päivän villatakkisillaan kylmässä ja kosteassa metsässä. Sinne tuli naisia kahvia termospulloissa ja voileipiä korissa. Me saimme syödä. Oli jo iltahämärä kun viimeinen hälytys loppui ja sotilaat ohjasivat meidät pois metsästä. Lähdimme etsimään junaa ja löysimme sen. Äiti oli muistanut katsoa vaunun numeron. Kaikki tavarat löytyivät jopa äidin takki. Patjapussista löytyi leipää ja voita. Se maistui hyvältä. Juna oli tyhjä, kylmä ja pimeä. Lähdimme etsimään rautatieasemaa ja myös löysimme. Asemalla tapasimme Kotselän kylän perheitä. Asemalla odoteltuamme nousimme uudestaan junaan.

Viipurista tuli paljon samaan junaan evakkoonlähtijöitä. Minäkin jäin seisomaan enkä saanut toista jalkaani vaunun lattialle. Pysyin silti pystyssä, koska juna oli niin täysi, ettei ollut kaatumisen vaaraa vaikka uni joskus yllätti. Olihan jo toinen yö evakossa.

Kouvolassa muistaakseni pysähdyttiin aamuyöllä. Aamulla tulimme Riihimäelle. Juna ei taaskaan mennyt asemalle, vaan jäi kauemmaksi. Pelättiin hälytystä. Täällä saimme jotain leipää ja lämmitettyä maitoa ja velliä. Äidillä oli mukana posliininen maitokannu ja hän otti siihen lisää vettä annettavaksi pienimmille lapsille.

Matka jatkui kohti Hämeenlinnaa. Siellä käskettiin ottamaan tavarat mukaan. Lähdettiin jonossa kulkemaan kaupungin keskustaa kohti. Menimme Hämeenlinnan yhteiskoululle. Oli lauantai 2.12. Täällä oli matkan ensimmäinen ateria oikein lämmintä ruokaa.

Ilta alkoi jo hämärtää kun koulun eteen tuli linja-autoja ja kuorma-auto. Tavarat laitettiin kuorma-autoon ja ihmiset linja-autoon ja lähdimme kohti Hauhoa. Tie oli tuntematon. Pitkässä alamäessa valot sammuivat autosta. Joku kysyi, että missä ollaan. Kuski sanoi, että tuhkamäessä. Minä varmaan välillä nukuin, olihan jo kolmas yö alussa. Illalla myöhään auto pysähtyi. Olimme Hauhon pitäjän Juntulan kylässä Alipenttilässä Köykällä. Talo oli määrätty varaamaan patjoja ja ruokaa. Täällä oli keitetty perunoita iso padallinen. Haimme aitasta patjoja lattialle. Siihen kaikki vain siskonpetille. Meitä oli Lipolasta, Polviselästä, Kotselästä ja Rantakylästä. Koko yön oli tunne, että juna kulki.

Kotselkä Kertomukset evakkotieltä Kertomuksia kylistä Matkakertomuksia Kivennavan historia