Venäläisten suurhyökkäys 1556

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Venäläisten hyökkäyksen uhatessa pyrittiin evakuoimaan hyökkäykselle arimmat seudut, siis myös Kivennapa. Talonpoikien oli siirryttävä vain tärkeimmän omaisuutensa kanssa Vuoksen yli Lappeelle. Määräys koski koko Äyräpäätä ja ilmeisesti ainakin osa asukkaista noudatti evakuointimääräystä. Osa siirtyi Lappeelle, osa Viipurin lähiseudulle. Säkkijärven, Vironlahden ja Vehkalahden talonpoikia siirtyi rannikolta sisämaahan.

Rajan pinnassa talonpojilla oli keskiajalta peräisin rajarauhainstituutio, molemmin puolinen yhteistyösopimus. Vaaran tai sotajoukon uhatessa tästä kiidätettiin tieto rajan toiselle puolelle, jotta naapuripuolen talonpojat ehtisivät piiloutua ja viedä omaisuutensa turvaan. Jääsken talonpojat olivat saaneet kuulla Venäjän puolella rajan läheisyydessä asuvilta talonpojilta, että Venäjän puolelle oli kokoontunut kolme suurta sotajoukkoa, jotka olivat valmistautumassa hyökkäämään rajan yli. Venäjän puolen talonpojat myös ilmoittivat, etteivät he enää voineet olla puheissa jääskeläisten kanssa, sillä muuten uhkaisi kaulan katkaisu.

Edellisenä vuonna ruotsalaisten onnistui lyömään Joutselässä moninkertainen vihollisylivoima murroksen takaa suoritetusta väijytyksestä. Kustaa-kuninkaalle oli tullut näistä 'Smoolantilaistaktiikan' mukaisista murroksista päähänpiintymä. Viipuriin jääneet valtaneuvokset saivat kuninkaalta useita kehotuksia huolehtia siitä, että rajalta sisämaahan johtaneille teille kaadettaisiin valmiiksi puita murrokseksi. Kun paikallisiin olosuhteisiin perehtyneitä kuulleet valtaneuvokset yrittivät selittää kuninkaalle, että mahdollisia hyökkäysreittejä rajalta sisämaahan oli niin monia, ettei niille kaikille olisi mahdollista tällaisia murrosteita rakentaa, vakuuttelut kaikuivat kuuroille korville.

Asioita paikan päällä tarkastelleet olivat kuninkaan ohjeiden kanssa neuvottomia. Ohjeet eivät sopineet Kannaksen maastoon, Kustaa-kuninkaan 'patenttiratkaisun' ja kuninkaan ohjeiden edessä oltiin odottavalla kannalla kun ei tiedetty mitä tehdä. Tämä aiheutti Kustaassa suurta ärtymystä.

Venäläiset hyökkäsivät tammikuussa 1556. Pienempi joukko venäläistä sotaväkeä eteni Käkisalmen suunnasta Jääskeen ja Äyräpäähän. Venäläiset polttivat muutamia kyliä ja pystyttivät sotaleirin. Hyökkäyksen ja sotaleirin pystyttämisen tarkoitus oli, että ruotsalaiset olisivat keskittäneet tämän vuoksi joukkonsa pohjoisen suunnalle niin, että pääjoukon olisi ollut turvallisempaa tunkeutua maahan Kannakselta, Joutselän kylän kautta, kuten edellisenä vuonna.

Viipurissa sotatoimia johtaneet valtaneuvokset aikoivat toimia juuri tällä venäläisten odottamalla tavalla, mutta ennen kuin joukot ehdittiin keskittää, venäläisten pääjoukot olivat jo ylittäneet rajan. Joutselässä ei nyt ollut murrosta eikä suomalaisten talonpoikien hiihtojoukkoja kuten vuosi aikaisemmin. Venäläisten pääjoukon saapuessa Kivennavan varustukselle sen päällikkö Nils Boije poltatti sen ja pakeni joukkoineen Viipurin suuntaan. Boije katsoi, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia murskaavan ylivoimaista vihollista vastaan. Venäläisten sotajoukko eteni lähes häiritsemättä Viipurin edustalle. Yhden taistelukosketuksen jälkeen venäläinen pääjoukko asettui piiritystoimiin Viipurin kaupungin edustalle.

Venäläisten hyökkäyksen tarkoitus oli Ruotsin puolen rajaseudun hävittäminen ja tuhoaminen sieltä Venäjän puolelle kohdistettujen ryöstöretkien lopettamiseksi. Venäläiset eivät keskittyneet kaupungin tai linnan valtaamiseen, vaan pääjoukosta irroitettuja joukko-osastoja lähetettiin hävitysretkille muualle Viipurin Karjalaan. Viipurin kohdalla sotatoimet rajoittuivat lähinnä kaupungista ulos tehtyjen hyökkäysten torjumiseen.

Tuho siviiliväestön keskuudessa oli valtaisa.

Viipurin piiritys kesti vain kolme päivää. Venäjän puolelle peräytyvä sotajoukko tuhosi mahdollisuuksiensa mukaan maata kulkiessaan, erityisesti rajan läheisyydessä. Tämän jälkeen venäläisten sotajoukot jäivät täyteen valmiuteen rajan takaisille alueille niin, ettei uuden hyökkäyksen mahdollisuutta voinut sulkea pois.

Sodan päätös

Kustaa-kuninkaan sinne tänne sotakentälle sinkoamat kirjeet muuttuivat kärttyisiksi. Niiden keskeinen sanoma oli kuinka huonosti kaikki muut häntä itseään lukuunottamatta hoitivat tehtäviään. Erityisesti Kustaa moitti rajaseudun suomalaisia, jotka olivat epäluotettavia eivätkä totelleet häntä ja hänen sotapäälliköitään, vaan varustivat omia sotajoukkoja, valitsivat omia päälliköitään ja ryöstivät ja surmasivat niin ystäviä kuin vihollisia.

Kustaan edellissyksyinen sotaisa uho vaihtui maaliskuuhun tultaessa rauhantahdoksi. Sota oli hänen mielestään toki venäläisten aloittama ja suurin tuho oli tapahtunut Ruotsin puolella rajaa. Anders Nilssonin ryöstöretket ja epäonninen Pähkinänlinnan valtausyritys, jonka aikana Inkeriä oli järjestelmällisesti hävitetty, olivat jo unohtuneet Kustaan mielestä. Kuningas kehotti Viipurissa olleita valtaneuvoksia pyrkimään rauhaan kaikin mahdollisin keinoin.

Nyt kuitenkin joukko Jääsken talonpoikia kävi maaliskuun alussa Venäjän puolella lähellä Käkisalmea ryöstöretkellä. Venäläiset olivat ryhmittäneet merkittävän sotajoukon kolmeen leiriin rajan taakse Äyräpään, Jääsken ja Savon kohdalle, joten Jääskeen tehtiin varsin pian kostoisku. Rajarauhaa ja aselepoa yritettiin hieroa ja tässä linnanpäälliköt näyttivät käyttäneen hyväksi talonpoikaista rajarauhainstituutiota. Aselepo solmittiin, mutta tilanne alkoi taas riistäytyä käsistä. Huhti- toukokuussa ryövärijoukot vaelsivat taas molemmin puolin rajaseutua.

Rauhantahtoa oli kuitenkin molemmilla osapuolilla. Muutaman pitkin kesää, syksyä ja alkutalvea jatkuneiden epäonnisten neuvotteluyritysten jälkeen rauhansopimus sinetöitiin Moskovassa helmikuussa 1557.


Lähde:

Viipurin läänin historia III Suomenlahdelta Laatokalle 2010 Kimmo Katajala: Riitojen raja s. 129-138



Etusivu Kivennavan historia Aikajana Sodan syyt Joutselän taistelu