Ero sivun ”Evakkoon Multalasta ja Kurkijoelta” versioiden välillä

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ak: Uusi sivu: Heinonen Lilja (o.s. Matilainen)<br> Ent.Kivennapalaiset Kilpakirjoitus 1989<br> <br> Myrskyn merkit ovat ilmassa. On syksy 1939. Rajuilma on tulossa. Kivennavan asukkaat se...)
(ei mitään eroa)

Versio 16. tammikuuta 2020 kello 22.13

Heinonen Lilja (o.s. Matilainen)
Ent.Kivennapalaiset Kilpakirjoitus 1989


Myrskyn merkit ovat ilmassa. On syksy 1939. Rajuilma on tulossa. Kivennavan asukkaat sen aavistavat, mutta eivät usko millään. Miehiä tulee paljon linnoitustöihin tekemään piikkilanka-aitoja ym. Suomi-Neuvostoliito –rajalle. Poliiseiksi värvätyt miehet käyvät kotikylässäni Multalassakin talosta taloon käskemässä pois kotoa sodan jaloista, jota vielä ei ollut. Kukaan ei lähtenyt. Ei uskottu sodan tulevan. ”Ei myö kotont lähetä,” sanottiin., Mutta olihan se siirryttävä pitäjän toiseen päähän, kun käsky tuli uhaten. Meidän kylä sijaitsi vain kolmen kilometrin päässä rajalta. Näin alkoi meidän kylän asukkaille evakkotaival.
Minä olin siirtynyt jo aikaisemmin Kurkijoen pitäjän piikomaan erääseen isoon maalaistaloon. Minun evakkotaipaleeni alkoi vasta, kun talvisota loppui. Kurkijoen pitäjäkin jäi naapurille luovutetulle alueelle. Muistan ne kylmät maaliskuun pakkaspäivät, kun suuret lehmälaumat ajettiin Parikkalaan Suomen puolelle. Paljon nääntyi matkalla vanhempia lehmiä ja poikivia. Parikkalasta mentiin Savonlinnaan, josta nousin junaan. Lähdin Joroisiin, jossa tiesin äidin asuvan. Muta yöllä täydessä junassa nukahdin väsymyksestä ja heräsin vasta Mikkelissä, ja tajusin tulleeni ohi. No, mikäs nyt eteen? Onneksi tuli vastaani eräs kaukainen sukulainen, jonka evakkokotiin pääsin päiväksi. Siinä sitten pohdittiin yhdessä talonväen kanssa, miten eteenpäin. Emäntä siihen tokaisi, että täällähän naapurissa tarvitaan apuihmistä vanhuksen hoitamisessa. Niin jäinkin sinne.

Kirjoitin äidille, miten minun kävi ja kerroin, että olin rahaton enkä pääse matkustamaan hänen luokseen ennen kuin saan matkarahat kokoon. Hänet kuitenkin siirrettiin Hämeeseen Lammin pitäjään. Hän kertoi, että ihmiset ovat olleet kovin ystävällisiä niin Joroisissa kuin Lammillakin. Kun sain rahat kokoon, matkustin Lammille. Olihan siellä kaikenlaista hauskaa hitaiden hämäläisten ja vilkkaiden karjalaisten kesken, mutta hyvin tultiin toimeen.

No, sitten menin emäntäkouluun, jotka katkaisi uusi sota. Silloin lähdin sotaan; lottapuku ylle, reppu selkään ja niin sitä mentiin ja lujaa. Sain komennuksen Kannakselle ja pääsin käymään kotikylässäkin, jota tuskin uskoi samaksi paikaksi. Siesjärvi sentään oli entisenlainen. Kyläämme eivät siviilit päässeet jatkosodan aikana, koska rintama oli niin lähellä. Tämäkin sota loppui aikanaan. Terveenä palasin ja kiittelin Taivaan Isää hyvästä varjeluksesta. Näin olin taas Lammilla. Siellä elää ihania ihmisiä. Olin hyvin onnellinen kauniissa Hämeenmaassa, mutta siitä huolimatta tulen aina kaipaamaan ja muistamaan elämäni loppuun asti kotikylääni Multalaa ja sen ihmisiä Karjalankannaksella.