Ero sivun ”Itkien evakkoon.” versioiden välillä

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ak: Uusi sivu: Aulin Frans Ent. Kivennapalaiset Kilpakirjoitus 1989 Nimimerkki Patrikin poika Olen usein muistellut tuota Karjalan kansan kohtaloa, kun se talvisodan syttyessä joutui l...)
 
(2 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Aulin Frans         
+
Aulin Frans<br>        
 
Ent. Kivennapalaiset Kilpakirjoitus 1989 Nimimerkki Patrikin poika
 
Ent. Kivennapalaiset Kilpakirjoitus 1989 Nimimerkki Patrikin poika
  
Rivi 12: Rivi 12:
  
 
Silloin tuli paikalle eräs alikersantti muutaman miehen kanssa. Heidän velvollisuutensa oli kai ollut huolehtia siitä, että kaikki siviilit olivat lähteneet ja kaikki mahdollinen tuhottu. Huomattuaan mistä oli kysymys, otti hän naista niskasta kiinni, sieppasi maasta kepin ja antoi pari navakkaa iskua naisen takamuksille lähtien taluttamaan häntä tielle. Yksi pojista heitti polttopullon talon ikkunasta sisälle ja toisen pullon talon nurkalle. Ohi sattui kulkemaan vielä viimeisiä armeijan kuormaston ajoneuvoja, ja sellaisen päälle nainen nostettiin. Siinä vaiheessa vanhus pyysi saada jotakin päällensä. Hänellä oli päällään vain pitkä hame ja joku ohut pusero, päässä liina ja jalassa jotkut tallukkaat. Joku pojista pääsi vielä talon eteiseen, mihin tuli ei ollut vielä ehtinyt ja toi jonkun vanhan takin naisen hartioille. Niin lähti itkien pitkälle evakkotaipaleelle yksi Karjalan äiti liekkien lyödessä kodin ikkunoista. Hevosen ollessa jo liikkeellä huusi hän, että karja oli vielä navetassa. Kuja oli jo kokonaan tulessa, eikä näin ollen ollut mitään mahdollisuutta pelastaa eläimiä. Jouduimme ampumaan ikkunoista koko karjan, jotka jäivät sinne palamaan. Mitä lie tällä naisparalla ollut ylimääräistä, mutta nyt ei ollut mitään muuta kuin se vanha takki, joka siinä vaiheessa ei tainnut olla lainkaan ylimääräinen.<br><br>
 
Silloin tuli paikalle eräs alikersantti muutaman miehen kanssa. Heidän velvollisuutensa oli kai ollut huolehtia siitä, että kaikki siviilit olivat lähteneet ja kaikki mahdollinen tuhottu. Huomattuaan mistä oli kysymys, otti hän naista niskasta kiinni, sieppasi maasta kepin ja antoi pari navakkaa iskua naisen takamuksille lähtien taluttamaan häntä tielle. Yksi pojista heitti polttopullon talon ikkunasta sisälle ja toisen pullon talon nurkalle. Ohi sattui kulkemaan vielä viimeisiä armeijan kuormaston ajoneuvoja, ja sellaisen päälle nainen nostettiin. Siinä vaiheessa vanhus pyysi saada jotakin päällensä. Hänellä oli päällään vain pitkä hame ja joku ohut pusero, päässä liina ja jalassa jotkut tallukkaat. Joku pojista pääsi vielä talon eteiseen, mihin tuli ei ollut vielä ehtinyt ja toi jonkun vanhan takin naisen hartioille. Niin lähti itkien pitkälle evakkotaipaleelle yksi Karjalan äiti liekkien lyödessä kodin ikkunoista. Hevosen ollessa jo liikkeellä huusi hän, että karja oli vielä navetassa. Kuja oli jo kokonaan tulessa, eikä näin ollen ollut mitään mahdollisuutta pelastaa eläimiä. Jouduimme ampumaan ikkunoista koko karjan, jotka jäivät sinne palamaan. Mitä lie tällä naisparalla ollut ylimääräistä, mutta nyt ei ollut mitään muuta kuin se vanha takki, joka siinä vaiheessa ei tainnut olla lainkaan ylimääräinen.<br><br>
 +
 +
{| width=100%
 +
|-
 +
|width:20% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Etusivu]]
 +
|width:20% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Kilpakirjoituksia]]
 +
|width:20% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Kirjoituskilpailu 1989]]
 +
|width:20% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Patrik]]
 +
|}
 +
----

Versio 16. tammikuuta 2020 kello 22.56

Aulin Frans
Ent. Kivennapalaiset Kilpakirjoitus 1989 Nimimerkki Patrikin poika


Olen usein muistellut tuota Karjalan kansan kohtaloa, kun se talvisodan syttyessä joutui lähtemään sodan jaloista kohti tuntemattomia vieraita oloja. Piti jättää kaikki mitä oli: koti, maat, karja ja se kaikki, mikä oli rakasta. Jotkut tosin ehtivät ottaa mukaansa karjaa ja jotakin irtainta omaisuutta, mutta satuin näkemään kohdallani pari tapausta, joissa lähtijälle jäi vain vaatteet, jotka olivat päällä. Itse lähdin Kuokkalasta, mutta ase kädessä JpI /2 -komppanian mukana, tehtävänämme vihollisen viivytys. Kellomäki oli kai evakuoitu jo aiemmin, koska siellä ei ollut enää ketään muita kuin sotilaita sinne tullessamme. Samoin oli Terijoki tyhjä siviileistä, kun ensimmäisen sotapäivän iltana vetäydyimme sinne. Tyhjä oli myös Raivolan aseman seutu, jonka kautta tiemme kulki Vammelsuuhun, missä taistelimme yön.

Jätettyämme aamulla Vammelsuun ja tultuamme lähelle Uudenkirkon rajaa alkoi karjaa olla jo tiellä ja navetoissa. Uudenkirkon taloissa oli niin paljon karjaa, että kun ne ennen talojen polttamista – mikä oli ikävä tehtävä - ajettiin tielle, ne tukkivat tiet niin, ettei armeijan kuormastot päässeet peräytymään. Viipurista oli lähetetty Liikkuvan poliisin miehiä ajamaan karjaa eteenpäin, mutta eiväthän ne poliisit olleet mitään paimenpoikia. Kun lehmä poikkesi tiepuoleen, se jäi sinne ja kun poliisit menivät ohi, tuli eläin takaisin tielle ja vähän ajan kuluttua oli tie jälleen tukossa. Poliisit eivät mielellään tulleet ulos autosta, sillä kun nämä saman ryhmän poliisit ennen sotaa olivat liikkuneet paljon Kannaksella, eivät he oikein olleet kansan suosiossa – mistä lie johtunut. Mutta nyt oli meitä Kannaksen poikia aika paljon tällä samalla polulla, emme tietysti malttaneet olla vähän nälvimättä heikosta karjan kurissapidosta. Me kun nyt vuorostamme olimme vähän niinkuin niskan päällä.

Tullessamme erääseen Uudenkirkon kylään tapasimme tien laidassa erään ison maalaistalon isännän portillaan polkupyörineen pieni paketti pyörän tarakalla. Hän kertoi meille, että tallissa on kaksi hevosta, navetassa monta lehmää ja siat ja lampaat karsinoissaan. Kun kyselimme miksei hän ollut vienyt karjaansa pois, selitti mies jotain siihen tapaan, että oli kielletty viemästä. ”Tehkää mitä tahdotte, minä lähden nyt,”sanoi hän. Hyppäsi pyöränsä selkään ja lähti ajelemaan pitkin lumista maantietä kohti tuntemattomia seutuja. Sinne jäi kaikki, mukaan tuli vain vanha polkupyörä ja pieni paketti pyörän tarakalla. Mitä se sisälsi, jäi meille arvoitukseksi.

Toinen tapaus jäi erityisesti mieleeni erään talon pihamaalla sattuneen dramaattisen kohtauksen vuoksi. Tullessamme pihalle oli siellä hyvin vanha nainen, liekö ollut talon emäntä, en varmuudella tiedä. Hän pyyteli itkien, että jättäisimme hänet kotiinsa. Kehotuksistamme huolimatta kieltäytyi tuo iäkäs nainen lähtemästä ja jättämästä kotiaan. Joku pojista sytytti jo olkikasan kujan nurkassa palamaan. Silloin nainen riuhtaisi itsensä irti häntä taluttavien poikien otteesta, juoksi palavan olkikasan luo alkaen sammuttaa tulta maasta sieppaamallaan havun oksalla. Yhä itkien hän pyysi, että jättäisimme hänet ja hänen kotinsa rauhaan. Tilanne alkoi jo tulla hyvin kriittiseksi, sillä olimme viimeisiä vetäytyjiä. En tiedä, miten nainen olikin saanut jäädä niin kauaksi aikaa kotiinsa.

Silloin tuli paikalle eräs alikersantti muutaman miehen kanssa. Heidän velvollisuutensa oli kai ollut huolehtia siitä, että kaikki siviilit olivat lähteneet ja kaikki mahdollinen tuhottu. Huomattuaan mistä oli kysymys, otti hän naista niskasta kiinni, sieppasi maasta kepin ja antoi pari navakkaa iskua naisen takamuksille lähtien taluttamaan häntä tielle. Yksi pojista heitti polttopullon talon ikkunasta sisälle ja toisen pullon talon nurkalle. Ohi sattui kulkemaan vielä viimeisiä armeijan kuormaston ajoneuvoja, ja sellaisen päälle nainen nostettiin. Siinä vaiheessa vanhus pyysi saada jotakin päällensä. Hänellä oli päällään vain pitkä hame ja joku ohut pusero, päässä liina ja jalassa jotkut tallukkaat. Joku pojista pääsi vielä talon eteiseen, mihin tuli ei ollut vielä ehtinyt ja toi jonkun vanhan takin naisen hartioille. Niin lähti itkien pitkälle evakkotaipaleelle yksi Karjalan äiti liekkien lyödessä kodin ikkunoista. Hevosen ollessa jo liikkeellä huusi hän, että karja oli vielä navetassa. Kuja oli jo kokonaan tulessa, eikä näin ollen ollut mitään mahdollisuutta pelastaa eläimiä. Jouduimme ampumaan ikkunoista koko karjan, jotka jäivät sinne palamaan. Mitä lie tällä naisparalla ollut ylimääräistä, mutta nyt ei ollut mitään muuta kuin se vanha takki, joka siinä vaiheessa ei tainnut olla lainkaan ylimääräinen.

Etusivu Kilpakirjoituksia Kirjoituskilpailu 1989 Patrik