Ero sivun ”Sikiälä” versioiden välillä

Kivennapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Multala vaiko Sikiälä?)
 
(10 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
 +
== Sikiälä vaiko Multala? ==
  
Sikiälän pääsivu johon toivotaan sisältöä
+
Kivennapa kylästä kylään kirja kertoo Multalasta. Paavo Kiuru kiertää Kivennapa kirjassaan Sikiälässä. Samasta kylästä puhutaan. Kylässä asuneille evakoille kylä oli Multala. Viimeisimmät Kivennavan kartat merkitsevät paikalle Multalan. Vanhemmista kartoista löytyy samasta paikasta Sikiälä.
  
Sikiälän kylä tunnettiin ennen sotia myös [[Multala]]-kylän nimellä. Ennen isojakoa [[Multala|n]] perintötila muodosti koko kylän.
+
Viranomaislähteissä ja kirkonkirjoissa otsikkona on Sikiälä. 1800-luvun henkikirjoissa Sikiälään on kirjattu kylänosa Multala. Ainoana kylänosana Sikiälässä. Sikiälä vai Multala riippuu siis näkökulmasta. Asukkaat muistelevat Multalaa, syvemmälle jos historiankirjoihin tutustuu verkkokalvoihin piirtyy Sikiälä, tai Sikomäki tai Siionmäki. Kylän historiaa kun tarkastelee kannattanee käyttää kumpaakin nimeä mukana, käyttää lähteistä riippuen joko Multalaa tai Sikiälää.
  
 +
Isojaon alla kylä muodostui kokonaan [[Multala|Multalan]] perintötilasta.
  
 +
Tässä sivustossa tiedot Sikiälästä on selvyyden vuoksi pääosin koottu [[Multala]] -otsikon alle, vaikka viranomaislinkit vievätkin Sikiälään.
  
===Sikiälään liittyviä linkkejä===
+
Katso '''[[Paavo Kiuru Sikiälästä]]'''
  
  
  
  
{| width=100%
+
===Sikiälään liittyviä linkkejä===
|-
+
 
|width:25% bgcolor=#ccff66 align=center|[[Kivennavan kylät]]
+
*[https://www.geni.com/projects/Kyl%25C3%25A4-Multala-Kivennapa/57123 Genin kyläprojekti Multala/Sikiälästä]
|width:25% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Sikiälän historiaa]]
+
 
|width:25% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Multalan talot 1939]]
+
----
|width:25% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Sikiälän suvut]]
+
'''Sikiälään / Multalaan liittyvä sivusto'''
|width:25% bgcolor=#ccffcc align=center|[[Sikiälän väestö]]
+
*[[Multala|Sikiälän ja Multalan pääsivu]]
|}
+
*[[Sikiälän historiaa]]
 +
*[[Multalan talot 1939|Multalan talot 1939]]
 +
*[[Sikiälän suvut|Sikiälän eli Multalan suvut]]
 +
*[[Sikiälän väestö|Sikiälän eli Multalan väestö]]  
 +
*[[Kivennavan kylät|Kivennavan muut kylät]]
 
----
 
----

Nykyinen versio 22. helmikuuta 2022 kello 09.46

Sikiälä vaiko Multala?

Kivennapa kylästä kylään kirja kertoo Multalasta. Paavo Kiuru kiertää Kivennapa kirjassaan Sikiälässä. Samasta kylästä puhutaan. Kylässä asuneille evakoille kylä oli Multala. Viimeisimmät Kivennavan kartat merkitsevät paikalle Multalan. Vanhemmista kartoista löytyy samasta paikasta Sikiälä.

Viranomaislähteissä ja kirkonkirjoissa otsikkona on Sikiälä. 1800-luvun henkikirjoissa Sikiälään on kirjattu kylänosa Multala. Ainoana kylänosana Sikiälässä. Sikiälä vai Multala riippuu siis näkökulmasta. Asukkaat muistelevat Multalaa, syvemmälle jos historiankirjoihin tutustuu verkkokalvoihin piirtyy Sikiälä, tai Sikomäki tai Siionmäki. Kylän historiaa kun tarkastelee kannattanee käyttää kumpaakin nimeä mukana, käyttää lähteistä riippuen joko Multalaa tai Sikiälää.

Isojaon alla kylä muodostui kokonaan Multalan perintötilasta.

Tässä sivustossa tiedot Sikiälästä on selvyyden vuoksi pääosin koottu Multala -otsikon alle, vaikka viranomaislinkit vievätkin Sikiälään.

Katso Paavo Kiuru Sikiälästä



Sikiälään liittyviä linkkejä


Sikiälään / Multalaan liittyvä sivusto